perjantai 24. maaliskuuta 2017

Uusi tarina Betty-tapaamisen kunniaksi

Kuva


Niin harmillista kuin se onkin, kaikkien halukkaiden ei ole mahdollista osallistua Betty-tapaamiseen. Haluan kuitenkin, että myös kotiin jäävillä on silloin jotakin ylimääräistä mukavaa.

Ennen edellistä tapaamista kaksi vuotta sitten satuin löytämään kahden ensimmäisen Bettyn alkuperäiset käsikirjoitukset, ja tapaamispäivänä paljastin useammassa tänne ajastetussa artikkelissa, mitä kaikkea Betty onkaan kertonut meille toisin "todellisuuteen" nähden.

Sellaisia tutkimattomia aarteita ei kuitenkaan enää ole jäljellä. Niinpä kyselin Bettyn ystävät -ryhmässä toiveita tapaamispäivän ekstratarinan suhteen. Niitä tulikin, mutta tämän talven erittäin ankaran työrupeaman aikana totesin, etten jaksa kirjoittaa spinoff-tarinaa. Siksi tiedustelin, voisiko spesiaali olla samantyyppinen kuin toinen viime joulun paketeistanne, historiallinen seikkailu, ja kuulemma voi!

 

Yritin päästä vähällä ja kaivoin esiin kolmen vuosikymmenen takaiset kertomusmappini, tai oikeammin ehdin käydä läpi vasta ensimmäisen. Koin myötähäpeän puistatuksia ja varsin riemukkaita hetkiä tavatessani punatukkaisia ja harmaasilmäisiä sankareita, seiniä pitkin kiipeileviä sankarittaria ja ripakopallisen lainsuojattomia. Mutta samalla olin myös vähän ihmeissäni siitä, että 13-vuotiaana olin kyennyt kirjoittamaan niin hyvää kieltä ja niinkin ehjiä tarinoita.

 

Löysin parikin tarinaa, joista ajattelin olevan teille iloa. Hurmaavan sankarin lisäksi kun sankarittaren klaanikin oli oikea! Toki molemmat tekstit olivat hyvin naiiveja, ja kirjoitettuani toisen paperilta tietokoneelle tajusin, ettei se sellaisenaan toimi. Päätin, että muokkaan sitä hiukan, jotta myötähäpeään ei aivan kuolla tarvitsisi. Vähän kieli poskessa myös ryhmässä kyselin, mitä kaikkea tarinassa ehdottomasti pitäisi olla. (Sankarin harmaat silmät mainittiin toiveista ensimmäisenä.)


Kuva

Niin ryhdyin - öö - hiukan muokkaamaan tekstiä. Vähän matkaa edettyäni deletoin koko vanhan pohjan ja annoin paukkua vapaasti. Sukelsin pitkästä aikaa pää edellä täysin romantisoituun höpö-höpö-historiaan ja nautin joka hetkestä. (No, tarkistin minä kahden klaanin sotahuudot Wikipediasta, kun en muistanut niitä aivan varmasti. Jos Wikipedia olisi keksitty 25 vuotta sitten, ei olisi tarvinnut kaukolainata kirjoja Skotlannin kansalliskirjastosta.)

En edelleenkään väitä, että Betty ja Grace olisivat varsinaisia historiallisia sarjoja, niin paljon omaa fantasiamaailmaani niissä on. Mutta silti niiden kirjoittamiseen suhtaudun jollakin tavalla "vakavammin". Käytän joskus paljonkin aikaa varmistamalla aivan "turhia" yksityiskohtia, ja juonenkuljetuksessa pyrin edes jonkinlaiseen uskottavuuteen.

Tässä tarinassa taas käänsin nupit kaakkoon joka suhteessa.


Kuva

Kirjoittaminen on minulle aina terapiaa, niin nytkin. Kun heräsin varhaisaamun tunteina stressaamaan työasioita, hiivin rakastavaa puolisoa herättämättä vuoteesta, käperryin sohvalle ja avasin läppärin. Kissat seuranani karkasin maailmaan, jossa sankaruus ja romantiikka kukoistavat. Tarinan hahmot ja perusidea tulevat 30 vuoden takaa, mutta useat juonenkäänteet kehittyivät vasta nyt. Ja kuten aina, henkilöt ottivat ohjia vähän omiinkin käsiinsä.

Mutta sanottakoon, että kun on vuosia ainoina kaunokirjallisina teoksinaan kirjoittanut tyttökirjoja, tahtoivat taistelukohtaukset aluksi käydä vähän kankeasti! Ja sitten toisaalta Betty-saaga on jo niin laaja, että huomasin aikovani tämänkin tarinan puitteissa ryhtyä luomaan "maailmaa". Piti oikein pidellä itseään, ettei tarina levinnyt täysin käsiin.


Kuva

Puolentoista viikon jälkeen oli syntynyt - ei tarinaa, vaan pienoisromaani. (Jos Linna-sarjaa ei olisi lakkautettu 1990-luvun puolivälissä, heti kun sain siinä jalkani oven rakoon - millä seikoilla veljeni mukaan on jokin kummallinen yhteys! - lähettäisin tämän sinne. Vaikka palkkiot eivät olisi nousseet 20 vuoteen, niilläkin rahoilla perheeni söisi kaksi kuukautta, kuten Ruth oppi laskemaan Bettyn työt rahassa.)

Tarina on suunnilleen sellainen, jonka Betty olisi voinut kirjoittaa esivanhemmistaan. Siinä on rakkautta, seikkailua ja sankaruutta, kiiltäviä miekkoja, jakobiitteja ja punatakkeja. Se tapahtuu joskus 1700-luvun alkupuolella, ja siinä olen mahdollisuuksien mukaan toteuttanut lukijatoiveita - jos ei muuten, niin ainakin mainintana. (Bongaa omasi!)


Kuva

Ja koskako se ilmestyy? Ei pelkästään Betty-tapaamispäivänä 8.4. Se on nimittäin aika - köh - pitkä. Tarkkaan sanoen 14 luvun mittainen. Ja ne luvut ovat suunnilleen samaa mittaa kuin Grace-kirjassa.

Hemmottelen teitä siis tuplatarinoilla tapaamisviikonlopun molemmin puolin. Gracen tarina jatkuu aamukymmeneltä joka päivä. 

Ja tämä uusi tarina, nimeltään Miten valitsette,
ilmestyy joka ilta klo 20
alkaen maanantaina 3.4.
ja päättyen pääsiäispäivänä
(ja Cullodenin taistelun vuosipäivänä) 16.4.


Tervetuloa mukaan seikkailuun, pääsitpä sitten mukaan varsinaiseen tapaamiseen tai et! (Jos pääset, muistathan ilmoittautua viimeistään ylihuomenna sunnuntaina!)

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tervetuloa Betty-tapaamiseen Tampereelle 8.4.2017


Kun neljännesvuosisata sitten istuin koivujen juurella Lapuanjoen rannassa ja kirjoitin aivan omaksi ilokseni tarinaa ylämaalaistytöstä, jolla on yhdeksän sisarusta ja joka tahtoo tulla opettajattareksi ja kirjailijattareksi, en totisesti arvannut, että joskus ihmiset ympäri Suomen tahtoisivat tulla koolle vain puhumaan kaikesta tähän samaiseen tyttöön liittyvästä!

Kaksi vuotta sitten huhtikuussa järjestimme maailmanhistorian ensimmäisen Betty-tapaamisen Seinäjoella, vuonna 1909 rakennetussa hotelli Almassa. Kuvia, videoita ja tunnelmia tuosta tapaamisesta voit katsoa täältä.

Tuon tapaamisen jälkeen me olemme tutustuneet jo uuteen sukupolveen Koivurannan Gracen myötä; yksi kirja hänestä on ilmestynyt, ja toinen alkaa ilmestyä, kuten tuolla alempana paljastetaan, Valentinen päivänä (ja Stuartin syntymäpäivänä) eli 14.2.2017. Ja nyt on ilmassa alkanut olla vahvoja toiveita uudesta tapaamisesta. Järjestettäköön se siis!





Betty-tapaaminen järjestetään lauantaina 8.4.2017 klo 12-19 Kokouskeskus Puistotornissa Tampereella (Hämeenpuisto 28).

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.3. tästä linkistä.


Hinta


Ohjelma on vielä hivenen auki, mutta tapaamisen hinta on 38 €. Hintaan sisältyy lounas, kokoustila sekä kahvi tai tee ja makea kahvileipä. HUOM. Koska ravintola laskuttaa kokouspaketin yhteislaskulla, osallistumismaksu on suoritettava etukäteen minulle. Kerron ilmoittautuneille tilinumeroni aikanaan.


 

Majoitus

Majoittumisensa kukin saa hoitaa vapaasti, mutta Cumulus Hämeenpuisto aivan Puistotornin lähellä tarjoaa Betty-tapaamiseen tulijoille majoitusta seuraavasti:
  • 85,00 EUR / vrk / standardhuone yhdelle
  • 110,00 EUR / vrk / standardhuone kahdelle
Majoitushinnat sisältävät lisäksi aamiaisen, asiakassaunan sekä WiFi-yhteyden. Varauksia näillä hinnoilla voi tehdä yhdeksi tai kahdeksi yöksi 7.-9.4. väliseksi ajaksi 27.3. asti. Yhteystiedot varaamisen tekemiseksi sekä tunnuksen, jolla varaamalla tarjous on voimassa, voi pyytää minulta sähköpostilla.

Huone maksetaan paikan päällä käteisellä tai luotto- tai pankkikortilla. Yksittäiset huonevaraukset voi peruuttaa veloituksetta vielä tulopäivän aamuna.

Puku


Viime kerralla tapaamisesta sovittaessa nousi heti esiin toive saada pukeutua Betty-teeman mukaan, kuten tapahtuikin. Puku ei saa kuitenkaan olla este eikä rajoite: olet lämpimästi tervetullut myös modernissa asussa!


Mikäli haluat pukeutua Bettyn maailman tyyliin, tässä muutama vinkki:
  • Betty-sarja alkaa vuodesta 1902 ja uusin kirja päättyy vuoteen 1934, joten pukusi voi olla miltä tahansa aikakaudelta tällä välillä. Emme "elä" vain tiettyä aikakautta.
  • Kyse ei ole historian elävöittämisestä eikä rekonstruktiosta. Emme vaadi autenttisuutta. Kangas voi olla polyesteria ja puseronnapit muovia, ja meikkivoidetta ja ripsiväriä saa käyttää. Tärkeintä on, että itse pääset tunnelmaan!
  • Halutessasi voit valita jonkun sarjan hahmoista ja hakea hänestä inspiraatiota pukuusi. 
  • Käytä mielikuvitustasi ja muista kirpputorit.
  • Valmistaudu joka tapauksessa esittelemään asusi ja sen osat muille osallistujille - viime kerralla kuulimme huikeita tarinoita siitä, mitä kansallispuvun paidalla, vanhojentanssipuvun hameella tai Seppälän olkihatulla saa aikaan!
Vihjeitä eri aikojen tyyleistä löydät mm. Bettyn Pinterest-tauluista. Suosittelen myös lämpimästi liittymistä suljettuun Bettyn ystävät -ryhmään Facebookissa!


Käytännön asiat

 

Jos tulet Tampereelle julkisilla liikennevälineillä ja haluat vaihtaa vaatteet vasta perillä, mainitse siitä ilmoittautuessasi. Allekirjoittanut ja eräs tummatukkainen herrasmies ovat valmiit tarjoamaan hotellihuonettaan pukuhuoneeksi (herrasmies nostetaan käytävään siksi aikaa, kun naisväki pukeutuu, joten kaikki käy säädyllisesti!).

Omat kamerat ja puhelimet ovat tapaamisessa sallittuja. Varaudu siihen, että tulet kuvatuksi ja että kuvia julkaistaan somessa. Vielä ei ole varmaa, videoidaanko osa ohjelmaa. Muista kuitenkin hyvät tavat ja luottamuksellisuus.






Ohjelma



Tapaamisessa tärkeintä on tavata toisia Bettyn ystäviä ja keskustella kirjoista (sekä syödä hyvin!). Luvassa on kuitenkin myös ohjelmaa, josta tässä vaiheessa tiedetään seuraavaa:
  • Osallistujien ja näiden pukujen esittely.
  • Ääneen lukua: varaudu lukemaan valitsemastasi Betty-kirjasta ääneen sopivan mittaiseksi katsomasi pätkä, jonka haluat syystä tai toisesta jakaa toisten kanssa. (Viime kerralla tämän tilalla kukin kertoi lempikohtansa Betty-sarjasta, mutta nyt riittää, että lukee valmista.)
  • Tietoa vaatemuodin muutoksesta Bettyn ja Gracen aikana.
  • Jos rohkeita kokeilijoita löytyy, muistamme Kuusikukkulan vanhaa huvimajaa ja kokeilemme joko pientä larppia (jossa pitää miettiä, mitä tekee) tai pikku näytelmää (jossa ei tarvitse itse miettiä mitä tekee).

Etkot ja jatkot


Koska ainakin osa tapaamiseen tulijoista saapuu Tampereelle jo perjantaina 7.4. ja viipyy sunnuntaihin 9.4. asti, pidämme etkot perjantai- ja jatkot lauantai-iltana, tässä vaiheessa ajatuksena perjantaina kokoontua Viikinkiravintola Haraldissa (koska Bettyn viikinkiesi-isillä on kylliksi vitsailtu!) ja lauantaina skottitehtailija Finlaysonin kunniaksi panimoravintola Plevnassa. Ilmoittautuneilta kyselen myöhemmin osallistumista etkoille ja jatkoille pöytävarauksen tekemiseksi.


 Ja sitten se tärkein.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.3. tästä linkistä.


Ilmoittautuneille lähetän tarkempaa tietoa tapaamisesta sitä mukaa kuin sitä saadaan.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Miten luet Bettyä

En tiedä teistä, mutta minä näen tässä nuoren Bettyn ja Rosien venematkalla - juuri tuolla tavalla veikeäksi kuvittelen Bettyn. Perää pitävän nuoren miehen henkilöllisyyttä kukin voi arvailla. Kuvan lähde

Kaikki julkaistut Betty-kirjat ovat jo jonkin aikaa olleet saatavilla paitsi perinteisessä blogimuodossa, myös pdf-tiedostoina, jonka voi ladata omalle koneelleen tai vaikka tulostaa. Kun nyt monet ovat lukemassa uusintakierrosta koko sarjasta valmistautuessaan Maailma kutsuu, Grace -kirjan ilmestymiseen, Facebookin Bettyn ystävät -ryhmässä toivottiin, että myös joulutarinoista tulisi pdf-versiot.

Samalla vihjattiin, että jokin ohje "oikeaan" kirjojen ja joulutarinoiden lukemisjärjestykseen ei olisi huono ajatus. Ilokseni Betty hurmaa yhä uusia ystäviä, ja koska joulupakettien spinoff-tarinat ovat kietoutuneet jo aika tiukkaan myös kirjojen tapahtumiin, niitä ei ehkä kannatakaan lukea viimeiseksi koko muun sarjan jälkeen.

Niinpä tässä yhdistettynä suositeltava kirjojen ja tarinoiden lukemisjärjestys sekä linkit kirjoihin blogimuodossa, pdf-muodossa ja "äänikirjoina" siltä osin kuin sellainen on tehty.
1. Betty (pdf)
2. Jouluaaton 2014 paketti (pdf, äänikirja)
3. Betty maailmalla (pdf)
4. Joulumuistoja 2014 (pdf, äänikirja)
5. Uudenvuodenpäivän 2014 paketti (pdf, äänikirja)
6. Betty oppii elämää (pdf)
7. Uudenvuodenaaton 2014 paketti (pdf, äänikirja)
8. Betty ja muutosten aika (pdf)
9. Betty ja myrskyn vuodet (pdf)
10. Ruthin kirja (pdf)
11. Koivurannan Grace (pdf)
12. Maailma kutsuu, Grace (alkaa ilmestyä 14.2.)

Bessien tarinan (pdf) ja Cathyn tarinan (pdf, äänikirja) voi lukea haluamassaan kohdin, ne eivät ole niinkään sidottuja sarjan muihin tapahtumiin. Ja tietysti luettavissa on myös ns. kieli poskessa tehty some-versio parista ensimmäisestä Bettystä... Sen sijaan vuoden 2015 Betty-tapaamisen liitteeksi julkaisemani "Bettyn paljastukset" siitä, mitä todella tapahtui, ovat vain blogimuodossa. Ja jos haluat tietää, kuka Betty-sarjan hahmoista olet, voit testata sen täällä.

Muistathan, että ilmoittautuminen seuraavaan Betty-tapaamiseen Tampereella 8.4. on auki. Tarkemmat ohjeet löydät täältä.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Uusi kirja Gracesta alkaa ilmestyä

Kun sain Koivurannan Gracen kirjoitetuksi ja syksyllä 2015 teille julkaistuksi, olin koko lailla puhki. Parin vuoden sisään olin kirjoittanut työn ohella kolme Betty-kirjaa - Betty ja muutosten aika, Betty ja myrskyn vuodet ja Koivurannan Grace, joista erityisesti Myrskyn vuodet oli äärimmäisen rankka aiheeltaan, sekä kasan joulutarinoita - ja tunsin olevani aivan tyhjä.

Kuten tiedätte, Bettyn maailmaan minä sukellan joko mielessäni tai kirjoittamalla silloin, kun haluan syystä tai toisesta paeta tätä oikeaa maailmaa. Kävi siis niin, että vaikka Gracen tarinan ensimmäisen osan ilmestyessä olin jo sanonut tekeväni sille jatkoa, ja vaikka palasia tuosta jatkosta pyöri mielessäni valmiina, en tahtonut jaksaa enkä tohtia aloittaa uutta urakkaa.

Viime kevät oli monin tavoin haastava: vaihdoin työpaikkaa, ja melkein heti synnynnäinen luustosairauteni aiheutti oireita, joiden takia jouduin tekemään töitä kotoa käsin (se onneksi oli mahdollista) ja odottamaan pääsyä pelottavaan leikkaukseen. Oli siis paljon muuta ajateltavaa kuin Gracen Euroopan-matka.

Kesäkuun 11. päivänä olin yksin kotona kahden kissamme kanssa. Rakastava puolisoni oli lähtenyt isänsä syntymäpäiville, jonne minä en voinut osallistua, koska leikkauksesta oli viikko, liikuin kahden sauvan kanssa enkä päässyt alas neljännestä kerroksesta, kun talomme hissi oli remontissa.

Mitäkö tein? Avasin tietokoneella uuden tiedoston ja kirjoitin siihen:
Aurinko oli juuri noussut Nizzan ylle. Välimeri aaltoili rantabulevardin edustalla turkoosin kaikissa sävyissä kuin vuoteelle huolettomiin poimuihin heitetty tanssiaispuvun kangas, ja palmunlehvät ja talojen valkeiksi kalkitut seinät säkenöivät valon kirkkaudessa.
Siitä se lähti, tarina Gracen matkasta niin Euroopassa kuin opiskelijaelämässäkin. Koska Grace-ystävämme on tavattoman puhelias ja hänen perheensä ei todellakaan ole tavallisimmasta päästä, tarina venyi venymistään. Minä en suitsinut tyttöä: uskon, että te ette ole pahoillanne pitkistä luvuista!

Työ oli rankka. En ole itse matkustanut paljonkaan ulkomailla, joten jouduin tekemään mikawaltarit ja kirjoittamaan paikoista, joissa en ole koskaan käynyt - onneksi, toisin kuin Waltarilla, minulla oli Google! Ja niin ihanaa kuin olikin tavata Ruthin ja Felixin perhe, oli kevään 1933 Berliinissä jo paljon sellaista, mikä aiheutti melkein fyysistä pahoinvointia, vaikka edelleen kyse on enemmän (aikuisten) tyttökirjasta kuin historiallisesta romaanista.

Välillä tuli pitkiä taukoja, jolloin tarina vain ei edennyt - sitten taas kirjoitin 3-4 lukua yhtä soittoa. Entiseen tapaan henkilöt, jotka minä kuvittelin luoneeni, ottivatkin ohjia omiin käsiinsä ja tekivät aivan toisin kuin halusin. Monista ihmisistä paljastui aivan uusia puolia, ja jouduin toteamaan, että 30 vuotta on tehnyt tehtävänsä: Gracen nuoruudessa on jo paljon sellaista, mitä ei hänen äitinsä nuoruuteen olisi voinut edes kuvitella. (Jos Gracen tytär elää nuoruuttaan 1960- ja tämän tytär 1990-luvulla, mennäänkin jo kokonaan eri aurinkokuntaan..!)

Uhkailin Bettyn Facebook-sivulla ja Bettyn ystävät -ryhmässä, että tarinan julkaiseminen voi siirtyä vaikk amiten pitkälle - ja sitten se vain valmistui, hupsista, ankaralla työllä mutta uskomattomalla vauhdilla. Nyt on takana ensimmäinen korjausluku ja trailerisitaattien poiminta, ja kunhan olette katsoneet alla olevan filminpätkän, tiedätte, milloin kirja alkaa ilmestyä osoitteessa www.grace-kirja2.blogspot.fi.


Mikäli Maailma kutsuu, Grace ilmestyisi kansissa, siinä olisi suunnilleen tällainen esittelyteksti:
Maailma kutsuu, Grace kertoo Gracen elämästä puolentoista vuoden ajalta 1930-luvun alkupuolen ääri-ilmiöiden Euroopassa. Tähän aikakauteen mahtuu niin unelmien matka Euroopan kulttuurikeskuksiin kuin opintojen aloittaminen ja oman tien etsiminen. Kasvaessaan "seitsemäntoista-ja-puoli-vuotiaaksi" neidoksi Grace oppii, että maailma ei aina kohtele hyvin ja oikeudenmukaisesti nuorta tyttöä, mutta että toisaalta kaikki on mahdollista, kun on hyviä ystäviä ja rakkautta.
Jos te tahdotte kirjasta jotakuta kiittää, kiittäkää minun rakastavaa puolisoani. Hänellä on vaimo, joka päivästä toiseen tulee illansuussa töistä, tervehtii, istuutuu koneen ääreen ja katoaa - ilmestyäkseen esiin niin myöhään illalla, että pahimmassa tapauksessa hiipii makuuhuoneeseen toisen jo nukkuessa, laiminlyöden paitsi puolisonsa, myös kodinhoidon ja kaiken muun järkevän.

Ja kaiken tämän jälkeen, vaimon tultua vihdoin tajuihinsa ja pyydellessä anteeksi, mies sanoo: "Se on sinulle tärkeää". Kun hullunkiilto silmissä naputin tarinan viimeisiä lukuja sunnuntaina iltamyöhään, hän sanoi: "Ei ilmeisesti mene enää kauan? Tee rauhassa!"

Kuten sanottu: ellen olisi keksinyt Duncania jo paljon ennen kuin tapasin hänet, hän olisi ollut Duncanin esikuva. (Vaikka hänen ulkonäkönsä olenkin lainannut Dugald Farlanelle.)

Mutta jos aivan konkreettisesti tahdot maksaa Bettyistä, voit tehdä sen Bettyn joulupataan täällä.

Ja nyt, ystävät, valmistaudumme uuden tarinan alkamiseen. Nauttikaa trailerista, ja kerratkaa aiempia osia, jos se on tarpeen! Jos joku vielä nykyään käyttää perinteistä "bloginappia", tästä voi lainata sellaisen.

www.grace-kirja2.blogspot.fi


maanantai 16. tammikuuta 2017

Panttivanki 12/12

 
Callum oli vetänyt pistoolinsa esiin, tähtäsi sillä kapteenin rintaa ja liikutti etusormeaan tavalla, joka osoitti sen olevan kovin halukas vetämään liipasimesta.

-Ei hullumpi kuin te. Jättäkää minun vaimo rauhaan ─ heti!

Nyt oli Peafieldin vuoro perääntyä. Lordi viittasi sotilaita takanaan ojentamaan aseensa, mutta Callum huusi:

-Te voida ampua minä, mutta minä ampua hän ensin!

-Älkää taivaan tähden uhatko tätä hullua, hän on tosissaan! kapteeni huusi kauhistuneena.

Samaan aikaan kaksi ratsua lähestyi vastakkaisesta suunnasta. Etumaisena ratsasti ‘Ille an Uamh ja hänen jäljessään Torquil Stewart.

-Tämäpä sattui, päällikkö huudahti. -Hyvää päivää, teidan armonne.

Lordi Loudoun ei katsonut aiheelliseksi vastata tervehdykseen, mutta kapteeni Peafield huokasi helpotuksesta.

-Ottakaa ase pois tältä mieheltä, hän pyysi. -Hän kävi kimppuuni syyttä suotta…

-Luullakseni siksi, että aioitte viedä häneltä hänen laillisesti vihityn vaimonsa. Callum, poikakulta, miten voit?

Callum hymyili raukeasti, sitten ase putosi hänen kädestään ja hän lysähti nurmikolle. Isabel heitti oven auki ja juoksi hänen luokseen Maryn ja Rose MacRobin seuraamana; kapteeni Peafield aikoi tarttua aseeseen, mutta Alec Stewart iski häntä leukaan niin, että hän lensi kauas kuusen juurelle.

-Raukka! päällikkö sähähti sitten äärimmäisen halveksivasti. -Teillä on totisesti mainio herrasmies joukoissanne, mylord. Ja tässäon Torquil Stewart, eräs Glasgow’n arvostetuimmista juristeista, jolla on hiukan asiaa kapteeni Peafieldille.

Lakimies, joka oli katsellut kohtausta sivummalta, penkoi nyt laukkuaan.

-Frederick Peafield, kotoisin Winchesteristä?

-Minä olen. Kapteeni nousi leukaansa hieroen seisomaan.

-Teitä odottaa syyte avioliittolupauksen rikkomisesta.

-Minua? Tämä lunttuhan tässä...

-Kaksi vuotta sitten, Stewart jatkoi häntä kuuntelematta, -ollessanne komennuksella Glasgow’ssa kihlauduitte Eufemia Gordonin, eversti James Gordonin tyttären kanssa luvaten useiden puolueettomien todistajien kuullen ottaa hänet laillisesti vihityksi aviovaimoksenne. Tämä tapahtui eräissä tanssiaisissa.

-Kai sitä tytöille jotakin tulee luvatuksi…

-Te kuitenkin puhuitte selvästi ─ ja vieläpä selvin päin ─ avioliitosta, mistä minulla on tässä useiden henkilöiden kirjallinen todistus. Everstin suosiollisella avustuksella saitte myös kapteenin arvon. Viikkoa ennen häitä te katositte varuskunnasta ─ teidän tilallanne en olisi pitänyt niin kovaa meteliä siitä, että lady Isabel hylkäsi teidät.

-Typeryyksiä ─ tuo ylämaalaisrenttu…

-Eversti Gordon on kuitenkin jalomielinen, lakimies keskeytti. -Saatte valita joko lupauksen rikkomisesta nostettavan syytteen tai hänen tyttarensä ja tämän pojan.

-Pojan? toisti onneton Peafield, joka tunsi maan keinuvan jalkojensa alla.

-Kaksivuotiaan pojan ─ toki sentään olitte asiasta tietoinen?

-Mitä te puhutte? kysyi lordi, joka näytti siltä, kuin olisi saanut halvauksen hetkellä millä hyvänsä.

-Totta. Stewart ojensi hänelle nipun papereita. -Ah, tosiaan… Tässä on tyttärenne ja Callum MacRobin avioliittotodistus… Asiassa ei liene mitään epäselvä? Lain edustajana toivon, että Frederick Peafield asetetaan vartioinnin alaiseksi ja lähetetään mahdollisimman pian Glasgow’hun toimenpiteitä varten.

-Miten te tiesitte siitä? Peafield kysyi irvistäen, kun kaksi sotilasta oli ilmoittanut hänet vangituksi ja hän oli luovuttanut aseensa.

-Eversti Gordon sattuu olemaan hyvä ystäväni, ja nimenne tuntui epämiellyttävän tutulta heti, kun serkkuni sen mainitsi.

-Serkkunne..? Kapteeni tuijotti Alec Stewartia toivottomana.

-Niin, kuten huomaatte, ei parane joutua riitoihin ylämaalaisen kanssa. Päällikkö hymyili vahän. -Kas niin, meidän on parasta auttaa Callum sisään. Mylord, haluaisin kuitenkin vaihtaa kanssanne muutaman sanan.

-Viekää vanki linnakkeeseen, lordi komensi ja laskeutui hevosen selästä. Callum pystyi päällikön ja Isabelin tukemana kävelemään sisälle majaan, jossa romahti vuoteelle kasvot kiiltävinä tuskanhiestä.

Lordi seisahtui mökin kynnykselle ja katseli hämillään sisään. Tällaiseenkö elämään Isabel oli tahtonut vaihtaa aatelisarvonsa? Mikä tuossa nuoressa miehessä oli niin ihmeellistä? Sillä jotakin hänessä oli, koskapa Isabel noin huolehtivaisesti pyyhki hänen kasvojaan kostealla pyyhkeellä ja puheli hänelle niin hellästi.

-Tulkaa. ‘Ille an Uamh sulki oven ja johdatti lordin kauemmas mökiltä. -Tahdon vain kertoa teille joitakin asioita. Ymmärrän hyvin, että teistä tämä kaikki tuntuu järkyttävältä ─ onhan hän sentään ainoa tyttärenne. Mutta Callum on minulle kuin oma poika, tunnen hänet melkein paremmin kuin itseni, ja vannon, ettei tyttäreltänne tule koskaan puuttumaan mitään, mikä on Callumin vallassa hänelle antaa.

-Mutta miksi ─ minkä tähden tämä tapahtui!

-Niin oli tarkoitettu, päällikkö sanoi rauhallisesti. -Callumin elämässä on ollut jotakin hyvin pimeää, jotakin, jonka vain Isabel voi saada hänet unohtamaan. Meidän välillämme on syvä juopa ─ sitä kutsutaan poliittiseksi kannaksi ─ mutta minä epäilen, että Isabelista tulee oikein hyvä jakobiitti, kunhän aikaa vähän kuluu.

-Sitä te ette tarkoita!

-Luulenpa tarkoittavani. Mutta jos tahdotte rauhaa, en minä pane vastaan. Eläkööt Glen Uamhin Stewartit ja Fort Williamin sotilaat ei ehkä ystävinä, mutta taistelematta. Sopiiko? Mikäli tahdotte tulla vaimonne kanssa tapaamaan tytärtänne Gleniin, ei minulla ole mitään sitä vastaan, kunhan vain jätätte sotilaanne linnakkeeseen.

Lordi murahti jotakin, jonka ehkä saattoi tulkita myöntää hänen sukulaisistaan ei ollut lakimies.

Kesti pari päivää, ennen kuin Callum toipui niin täysin, että kykeni keskusteluun, sillä kohtaus kapteeni Peafieldin kanssa oli uuvuttanut häntä enemmän kuin kukaan aavistikaan. Mutta Isabelin läsnäolo virkisti, ja eräänä aamuna mies nousi vuoteesta, kietaisi kiltin ylleen ja käveli hyvin horjuvin askelin ikkunaan.

-Callum ─ sinä et saa! Isabel juoksi hänen luokseen. Mary oli mennyt taas kaymalin Glenissä äitinsä kanssa. -Mitä sinä teet!

Callum nauroi ja suuteli häntä, ja Isabel tunsi outoa, ihastuttavaa ujoutta. Hänen miehensä!

-Kiitos, että ─ puolustit minua sita hirviötä vastaan, hän kuiskasi ja painautui Callumin rintaa vastaan unohtaen nuhteet.

-Ei hän olla hirviö. Callum kiersi toisen käsivartensa lujasti vaimonsa ympari. -Vain säälittävä raukka.

Isabel nauroi vähän hänen paidanrintamukseensa. Callum rakasti häntä ─ Callumin täytyi rakastaa! Samassa mies irrotti käsivartensa ja työnsi Isabelin vahän matkan paahän itsestään.

-Giorsal, on jotakin, jotakin väärää, joka… joka tehdä minä ylpeä.

-Ei ole mitään väärää, Isabel sanoi äkillisen varmana.

-Mutta... sinä tietää?

-Kaikki.

-Mary...?

-Onko sillä väliä!

Callum naurahti hämillään.

-Minä haavoittua sen tytön tähden sydämeen ─ sinun tahden vain lihakseen. Sinä parantaa sydan, eikä lihaksen kipu niin kova. Sinä pelastaa minut, tehda minä taas ihminen.

-Ala viitsi, Callum ─ minä olen vain töytäillyt ympäri ja itkenyt ja väännellyt käsiäni.

-Kauniit kädet. Mies puristi huulensa lujasti niitä vasten.

-Sinun päällikkösi ─ meidän päällikkömme ─ voi Callum, nyt minä ymmärrän, miksi te rakastatte ja kunnioitatte häntä niin, ja miksi sinä tahdoit ne ruoskaniskut!

-Päällikkö klaanin isä, hyvää isää rakastaa. Kun sinä joutua niiden roistojen käsiin, minä voida lyödä minä, tahtoa että päällikkö lyödä. Callum ravisti tuskastuneena päätään. -Minä puhua niin huono sassenachin kieli!

-Ei se mitään. Isabel kiersi kätensä Callumin kaulaan, ja hänen suurissa sinisissä silmissään asui onni. -Minä opettelen mielellani vanhaa kieltä. Mutta Callum, sano, mitä nuo ihmiset sinun kylässäsi sanovat, kun... kun viet minut sinne?

-Se ei olla minun kylä. Meidän kylä, meidän koti. He ei sanoa mitään, he tietää minä hyvä tappelija.

Isabel nauroi. Callumin kadet laskeutuivat hänen olkapäiltään hyväillen alas vyötäisille.

-Minä rakentaa oma mökki, Callum mumisi kasvot painettuina Isabelin kiharoihin. -Se olla pieni. Ehkä sinä toivoa iso?

-Ei, ei koskaan enää mitään isoa ja kolkkoa! Sellainen pieni mökki kuin sinun kotisi, rakas, keittiö ja kamari ─ kamari sitä varten, että isa ja äiti voivat tulla käymään ja jäädä yöksi.

-Sinä luulla lordi Loudoun nukkua olkipatjalla?

-Jos minä nukun sellaisella, on hänenkin nukuttava.

-Mutta ehkä, Callum sanoi miettivaisesti, -ehkä minä rakentaa kolme huonetta.

-Kolme?

-Yksi lapsia varten.

-Lapsia?

-Eikö sinä enää ymmärtää sassenachin kieli? Lapsia paljon, he ei sopia kaikki kahteen huoneeseen.

-Miten paljon? Isabel kysyi. Kenenkään kiusoittelu ei ollut koskaan tuntunut hänestä niin hyvältä kuin Callumin pehmeän viekoitteleva ääni.

Mies tuntui etsivän sanavarastostaan sopivaa englanninkielistä lukusanaa.

-Tusina, hän sitten ilmoitti. -Ainakin!

-Ja heistä tulee jakobiitteja?

-Kuten sinusta. Ensi sunnuntaina sinä rukoilla Glenin kirkossa kuningas Jaakon puolesta.

-Olet kovin varma itsestäsi.

Callum hymyili ja puristi häntä lujasti.

-Minä naida aatelistyttö vaikka päällikkö sanoa minä pähkähullu. Eikö minä saada aatelistyttö jakobiitiksi?

-Minulle on jo tapahtunut niin paljon merkillista, etten ihmettelisi, vaikka kerran kantaisin valkeaa ruusua muunkin kuin sinun tähtesi.

-Valkea ruusu?

-Kerron joskus ─ joskus ─ kun aikaa on kulunut tapeeksi. Älä kysy nyt!

Mies hyväili häntä varovasti. Isabel ajatteli äkkiä, ettei Callumin pitaisi seisoa näin kauan, hänen pitäisi ainakin istua, mielellään päästä vuoteeseen, haavahan voisi aueta taas ─ mutta ei missään ollut koskaan ollut niin hyvä kuin näiden käsivarsien sisapuolella.

-Ja minun lapset puhua sassenachin kieli ja vanha kieli ─ molemmat. Minä tyhmä kun ei oppia.

-Sinä olit ylpeä, mokoma ylämaalainen.

-Ehkä minä vielä oppia, jos sinä opettaa ─ ja yksi uusi sana minä tietää jo sassenachin kieli. Minä sanoa se sinulle usein, mutta tietää vain vanha kieli….

-Onko se sana giorsal? Isabel kysyi ja nauroi ihastuneena.

-On ─ sulotar! Callum kumartui, hänen huulensa hamuilivat Isabelin omia, ja lämpimät laineet löivät tytön läpi.

He olivat nyt turvassa, eikä mikään, mikään maallinen voima voisi koskaan erottaa heitä. He saisivat lapsia ─ aatelistyttö Isabel, joka ei vielä ollut oppinut ylamaalaistyttö Isabelin suhtautumistapaa elämän luonnollisiin asioihin, punastui säädyllisesti. Mutta ylämaalaistyttö Isabel oli nyt vapaa kaikesta vankeudesta ─ timanttikahleista, käytössäännöistä, aatelisarvosta. Hän oli vapaa rakastamaan ja olemaan rakastettu ja onnellinen, painautui lujemmin miehensä syliin ja kuiskasi:

-Tusina, Callum ─ ainakin!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Panttivanki 11/12

 
Isabelista tuntui, että hän tarvitsi nyt tilaa ja ilmaa, ettei räjähtäisi. Hän juoksi ulos ovesta ja pysähtyi mökkiä suojaavien kuusien keskelle. Aurinko paistoi lämpimästi puiden latvojen välistä ja Isabel nauroi ääneen ja kiitti niin täydestä sydämestään, ettei muistanut koskaan mistään kiittäneensä. Callum selviäisi, hän oli Callumin vaimo, he saisivat olla aina yhdessä ─ ja varmasti tuo ‘Ille an Uamhin salaperainen retki Glasgow’hun tuottaisi tulosta, Glen Uamhin asukkaat saisivat elää rauhassa, koko maailma olisi kaunis ja hyvä...

Joku tuli ratsain metsän halki ─ se oli Margaret Stewart, jonka edessä satulassa istui pikku Catherine.

-Callum paranee! Isabel juoksi heitä vastaan. Hänellä oli yhä yllään hääpukunsa ─ ainoa vaatekappale, jonka hän oli Fort Williamista mukaansa saanut ─ ja rouva Stewart ajatteli, että tuo hoikka, kultakiharainen ja vaaleapukuinen olento oli kuin metsän keiju tullessaan tanssien kuusien välistä. -Hän puhui vähän ─ hän tunsi minut!

-Se oli erinomainen uutinen. Margaret-rouva laskeutui satulasta ja auttoi alas Catherinen, joka pyöri ihastuneena Isabelin ympärillä. -Minulla on tässä hiukan voidetta, jota eräs Glen Uamhin vanhus keittää haavoihin. Hän näytti pientä tuohirasiaa.

-Miten Glenissä voidaan? Isabel kysyi ottaessaan Catherinen käden omaansa heidan kulkiessaan mökkiä kohti.

-Toistaiseksi hyvin. Tosin isänne sotilaita oli laaksossa koko eilisen päivän ─ ne etsivat teitä ja Alecia ─ penkoivat kaiken, katsoivat patjojen alle ja lasten kehtoihin ja jopa keittiön kattiloihin, ikäänkuin olisin paloitellut teidät ja kätkenyt eri osiin taloa.

-Sassenach olla kovin tyhmä, Isabel sanoi puoleksi itsekseen.

-Anteeksi?

-Se oli vain jotakin, minka Callum sanoi. Tyttö avasi mökin oven. -Vieraita!

Sinä iltana Callum heräsi taas. Hän oli hyvin heikko, hymyili vain naisille ympärillään ja haparoi Isabelin kättä omaansa. Mutta iljettävän näköinen tökötti, jonka Margaret-rouva oli tuonut ja jota rouva MacRob uskollisesti levitti haavaan, oli ilmeisesti hyvin tehokasta, sillä vuoto lakkasi.

-Sano, Mary, onko tämä kaikki mielestäsi minun syytäni? Isabel kysyi hiljaa, kun rouva MacRob oli nukahtanut ja tytöt istuivat mökin kynnyksellä viilenevässä hämyssä. -Koko Glen Uamhhan joutuu kärsimään tähteni…

-Ei, mylady, älkää ajatelko niin. Maryllä ei ollut mitään aikomusta puhutella Isabelia yhtään tuttavallisemmin kuin ennenkään, vaikka tämä nyt olikin hänen sisarensa. -Callum rakastaa teitä hyvin paljon. Sinä iltana, jolloin hän tuli luoksenne, hän puhui ensin kanssani. Hän sanoi, että rakastaa teitä ja tahtoo ottaa teidät vaimokseen, jos olette siihen suostuvainen ─ mutta hän sanoi myös, että voitte nauraa hänet ulos.

-Miten hän saattoi kuvitella sellaista!

Mary oli hetken hiljaa, sitten hän sanoi:

-Teidän ei koskaan pidä kertoa hänelle, että olen paljastanut tämän… Kolme vuotta sitten Callum lähti ‘llle an Uamhin kanssa jollekin asialle erääseen aateliskartanoon, ja rakastui kartanonherran tyttäreen. Tyttökin ihastui häneen, Callum on kaunis poika… He tapailivat, mutta sitten Callum kerran meni kartanoon kesken tytön häiden. Tyttö tuli puhumaan hänelle ja sanoi, että hän oli hauska, mutta vain yksinkertainen maalaispoika ... Callum yritti tappaa itsensä sen jälkeen, mylady. Päällikkö sai aseen hänen käsistään viime hetkessä ─ sen jälkeen päällikkö onkin kohdellut häntä niin ystävällisesti. Mutta Callum ei enää vilkaissutkaan yhteenkään aatelistyttöon. Hän on tavannut heitä paljon sen jälkeen, mylady, paljonkin teitä kauniimpia, mutta ei ole vilkaissutkaan heihin.

Isabel katseli Maryn tummia kapeita kasvoja ja tunsi, miten hänen sydämeensä pisti vähän. Oli ollut joku, jota Callum oli rakastanut enemman kuin elämäänsä… Oliko vieläkin? Oliko Callum nainut hänet vain paremman puutteessa? Ei, se ei voinut olla totta.

-Callum heilasteli Glenin tyttöjen kanssa, piti hauskaa… Sitten tulitte te, mylady. Sinä iltana, jolloin olitte tullut, minä puhelin veljieni kanssa, ja Callum sanoi, että te olette hyvä tyttö ─ melkein voisi luulla, ettette olekaan aatelinen. Minä uskon, että hän silloin rakastui teihin, hän oli vain niin tyly koska koetti torjua rakkauttaan, hän ei enää tahtonut olla naisen pilkattavana. Mutta kun te palasitte takaisin hänen tähtensä… Päällikkö oli teille niin vihainen siksi, että luuli teidänkin leikkivän Callumin kanssa ja ohjanneen sotilaat mukananne Gleniin, miehet ovat joissakin asioissa niin typeriä. Mutta nyt on kaikki hyvin. Mary hymyili.

-Rakastiko Callum… kovasti... tuota tyttöä? kysyi Isabel ja katsoi toisaalle.

-Varmasti.

-Hyvää yötä. Isabel nousi ja meni makuusijalleen mökkiin. Pieni ääni hänen sisimmässään koetti lohduttaa sanomalla, että Callum oli sentään uhmannut niin paljon naidakseen hänet ─ mutta entä jos hän vain tahtoi näyttää pystyvänsä saamaan aatelistytön vaimokseen?

Voi, kaikki oli niin sekavaa! Ja Callum nukkui, häneltä ei voinut kysyä, voisiko koskaan? Olivatko he kuitenkin liian erilaisia! Kestäisikö heidän rakkautensa ─ jos Callum todella sellaista tunsi ─ nämäm koettelemukset?

Ei, hänen piti vain olla ajattelematta. Isabel veti taljan ylleen ja koetti nukkua. Miten hän rakasti nykyään unta, ainoaa lohduttajaansa.

Seuraavana aamuna Callum oli melko virkeä, vaikka ei puhunut paljoa, joten Mary uskalsi lähteä käymään Glen Uamhissa Lachlanin ja isänsä luona. Mutta paluumatkalla hän tietämättään johdatti Isabelin etsijät piilopirtille.

Lordi Loudoun, joka syntyperänsä vuoksi oli perehtynyt paremmin ylämaalaisten elämään kuin sotilaansa, näki Maryn nummipolulla, tunsi tämän villakankaisen shaalin värit ja kuviot Stewartien omiksi ja lähti seuraamaan tyttöä tämän huomaamatta kapteeni Peafieldin ja kahden muun sotilaan kanssa. Suuremman joukon hevoset olisivat jo aiheuttaneet sen verran ääntä, että Mary olisi sen kuullut, mutta nyt hän palasi tyytyväisenä mökille mukanaan lisää haavavoidetta.

Isabel oli juuri levittämässä sitä Callumin selkään, kun ulkoa kuului ääniä. Mary juoksi ikkunaan ja parahti:

-Saighdearan dearg!

Isabelkin tiesi jo, että nuo sanat merkitsivat punatakkeja. Callum koetti nousta, mutta rouva MacRob painoi hänet takaisin makuulle. Isabel hypähti pystyyn, otti Maryn ruudullisen shaalin ylleen ja astui ulos.

-Isä!

-Rakas lapsi. Lordi pysäytti hevosensa ja katseli järkyttyneenä tytärtään, jonka puvun oli taitava ompelija ommellut kalliista kankaasta, mutta joka nyt melkein peittyi tuohon suureen huiviin, huiviin, josta säkenöivät uhmakkaasti kapinallisten Stewartien värit. -Rakas lapsi.

-Menkää pois, isä ─ ja te kaikki muut. Isabel astui ratsujen eteen, eikä voinut peittää halveksivaa ilmettään katsoessaan kapteeni Peafieldiin.

-Olen tullut hakemaan morsiantani, kapteeni ilmoitti tyynesti ja heilautti itsensa satulasta.

-Minä olen Callum MacRobin vaimo, Isabel lausui hiljaa. Hän pelkäsi kuollakseen, eikä tahtonut kapteenin kuulevan äänensä värinää.

-Typeryyksiä. Tuollainen valeavioliitto…

-Se ei ole valeavioliitto!

-Tuskin tämä heidän pappinsa oli mikään oikea kirkonmies ─ ja liitto saadaan kyllä puretuksi, kunhan todistetaan, ettet sinä tiennyt mitä teit.

-Minä tiesin! Isabel perääntyi majan ovelle kapteenin edellä, kunnes joutui selkä seinää vasten.

-Olehan järkevä nyt, lordi sanoi. -Palaa meidan kanssamme takaisin Fort Williamiin ─ sinä olet sentään lady ja tuo mies mikä lie maantierosvo.

-Hän on parempi mies kuin kaikki Fort Williamin sotilaat yhteensä!

Samassa ovi avautui Isabelin takana. Ulos astui Callum, hyvin heikko, hyvin kalpea Callum, mutta hänen mustissa silmissään asui viha.

-Mennä sisään, hän sanoi Isabelille, joka oli niin järkyttynyt, että totteli ja vain kurkisti ovenraosta mitä ulkona tapahtui. -Te uhata minun vaimo, sassenach?

-Teidän vaimo, matki kapteeni Peafield. -Opetelkaa englantia ennen kuin tulette puhumaan minulle!

-Minä osata vanha kieli ja se riittää. Callum nojautui ovenpieleen, maailma pyöri hänen silmissään, mutta raivo tuota miestä kohtaan antoi hänelle voimaa. -Te puhua sassenachin kieli ja ampua takaapäin…

Puna karahti kapteenin poskille.

-Isabel! hän huusi sisälle. -Me lähdemme nyt. Hulluko te olette, mies!


Tarina jatkuu huomenna klo 12.00. 

lauantai 14. tammikuuta 2017

Panttivanki 10/12

 
Tulisijassa räiskyi valkea, pieni turvekattoinen mökki oli lämmin ja hämyisä. Sen ainoaan vuoteeseen oli laskettu vatsalleen Callum MacRob, ja ‘Ille an Uamhin parturi, jossa oli hiukan välskärin vikaa, koetti parhaillaan saada luotia pois hänen selästään. Isabel oli polvillaan vuoteen ääressä, silitti Callumin kiiltävänmustaa tukkaa ja kuiski tämän korvaan lohduttavia sanoja, vaikka mies oli tajuton.

Ovi avautui ja Margaret Stewart astui sisään.

-Mitä kuuluu? hän kysyi hiljaa.

Isabel nousi silmiään pyyhkien.

-Hän ─ hän ei ole vieläkään herännyt! Voi, mitä olen saanut aikaan!

-Ette te ole saanut aikaan yhtään mitään, Margaret-rouva sanoi päättäväisesti. -Tulkaa istumaan ja ottakaa tästä vahän viskiä, se rauhoittaa.

Isabel istui nikotellen ja nieli viskiryypyn, vaikka se poltti hänen tottumatonta suutaan kuin tuli.

Callumin ampumisen aiheuttama hälinä oli toisaalta auttanut ylämaalaisia pakoon, sillä hysteerisesti kirkuvat ja pyörtyilevät naiset olivat olleet sotilaiden tiellä, ja heidän aseensahan olivat Stewartien takana. Niinpä sekä Isabel että Callum oli saatu ulos Fort Williamista ja tuotu majaan, erääseen Alec Stewartin piilopaikoista, sillä onnettoman kapinan jälkeen hänen oli aina silloin tällöin täytynyt ”painua kanervikkoon”, kuten jakobiitit sanoivat.

-Enta Glen Uamh? Isabel kysyi pystyessään taas ajattelemaan selkeästi.

-Siellä on toistaiseksi rauhallista, mutta miehet ovat valmiina. Alec on lähtenyt Glasgow’hun, sieltä kuulemma mahdollisesti tulee hänen mukanaan jotakin, joka auttaa meita.

-Glasgow’hun ─ voi, ennen kuin hän ehtii takaisin…

-Kuulkaahan, tyttöseni. Margaret-rouva kohteli Isabelia nyt hyvin äidillisesti, olihän tämä hänen miehensä gillien vaimo. -Tämä asia ei ole enää meidän vallassamme, tapahtuu niin kuin Jumala tahtoo…

-Mutta minusta tuntuu, kuin olisin murhannut Callumin! Isabel katsoi Margaret­rouvaa pohjattomin sinisin silmin. -Jos olisin hillinnyt itseni, pitanyt tunteeni omana tietonani...

-…olisitte molemmat tulleet onnettomiksi. Älkää hupsutelko, te ette ole tehnyt mitään väärää. Jos tuo punatakki on sellainen pakana, että ampuu toista kirkossa ja vielä takaapäin… Kas niin, kas niin.

Isabel oli purskahtanut itkuun ja painanut päänsä päällikön vaimon syliin.

Samassa parturi lopetti työnsä, pakkasi välineensä pieneen rasiaan ja sanoi jotakin gaeliksi.

-Hän sanoo, että sai luodin pois, Margaret-rouva käänsi.­ Haavakuumeen vaara on nyt pienempi. Teidän on oltava hyvin urhoollinen.

-Mitä minun on tehtävä? Isabel kysyi nöyrästi ja kuivasi silmänsä. Hän päätti, ettei itkisi enää.

-Mary tulee tänne äitinsä kanssa ─ teidän on puhdistettava haava päivittäin ja vaihdettava side, ja annettava Callumille juotavaa seka jotakin laihaa keittoa syötäväksi, mikäli hän tulee tajuihinsa.

-Minä en osaa keittää, Isabel ilmoitti nolona.

-Sitä minä en ihmettele. Hymy vilahti Margaret-rouvan kasvoille. -Mutta Rose MacRob opettaa teitä. Malcolm lähtee nyt, mutta minä jään luoksenne, kunnes Mary ja Rose tulevat, teidän ei ole hyvä olla yksin.

-Entä... Glen Uamh?

-Alec jätti johdon Lachlanille, tämä on taitava soturi. Älkää murehtiko sitä nyt, minä uskon varmasti, että kaikki käy vielä hyvin.

Isabel nousi ja meni istumaan vuoteen laidalle. Callum oli hyvin kalpea ─ musta tukka ja tummat kulmat tekivat vaikutelman suorastaan jarkyttavaksi ─ mutta hän hengitti rauhallisesti. Selkää kiertävä side oli puhdas ja siisti. Isabel peitteli miehen hellästi ja päätti, että koska hän nyt kerran oli ylämaalaisen vaimo, oli hänen kestettävä tämä koettelemus kuten ylämaalaisen ainakin.

Samaan aikaan Alec Stewart istui serkkunsa, juristi Torquil Stewartin työhuoneessa ja tuijotti lakimiestä, joka seisoi ikkunan ääressä ja siirsi painoaan vuoroin varpaille, vuoroin kantapäille. Ulkoa kuului kaupungin meteli.

-Minun isäni sanoi aikoinaan, ettei kenenkään ylämaalaisen pitaisi ryhtyä lakimieheksi, Torquil Stewart sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. -Ymmärrän häntä nyt ─ ylämaalainen lakimies ei ehdi tehdä muuta kuin auttaa sukulaisiaan pulasta.

‘Ille an Uamh naurahti.

-Enkä minä ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä. Tuo traaginen lemmenparihan on vihitty...

-Lordi ja kapteeni voivat vaatia vihkimisen mitätöintiä ─ väittää esimerkiksi, että tyttö oli mielenhäiriössä ─ ja sen jälkeen lakaista Glen Uamhin tasaiseksi! Sitä paitsi, Alec Stewart jatkoi ja meni serkkunsa luo, -Callum on läheisin gillieni, kuin oma poikani ─ Torquil, miltä sinusta tuntuisi, jos oma poikasi olisi ammuttu alttarilla?

Torquil Stewart hymähti.

-Luultavasti ratsastaisin yli vuorten ja laaksojen kuin puolivilli suoraan lähimmän asianajajaserkkuni luo. Tämä on vähän kiusallista, Alec. Sinun maineesi ei ole kaunis ─ nimesi liitetaan liian moneen jakobiittiseen vehkeilyyn.

-Minun nimeäni ei tarvitse tässä asiassa mainita!

-Sitäpaitsi tyttö on Loudounin jaarlin ainoa lapsi ─ sekin on vakavaa. Lisäksi tuo kapteeni, johon olet niin ihastunut, on kai tullut lordin mukana Lontoosta. Kestää viikkoja, ehkä kuukausia, ennen kuin saan hänestä mitään taustatietoja.

-Meillä on aikaa vain pari päivää ─ kenties Fort Williamin sotilaat ovat tällä hetkellä Glen Uamhissa!

-Mikä sanoit hänen nimensä olevan ─ Peafield, aivan. Mistä tiedät, että hänen menneisyydestään voidaan kaivaa esiin jotakin rumaa?

Alec Stewart kohautti kärsimattömasti olkapäitään.

-En minä tiedäkään ─ toivon vain! Hän on kovin nuori kapteeniksi ─ ja tuo takaapäin ampuminen osoittaa, ettei hän ole suinkaan mikään mallikelpoinen sotilas ─ etkö voi kaivaa esiin jotakin lahjomisskandaalia tai vastaavaa…

-Minä luulen, että lordi Loudoun pitäisi parempana vävynä lahjomisskandaalin aiheuttajaakin kuin sinun gillietäsi. Lakimies hymyili kuivasti. -Peafield? Se on tuttu nimi... Frederick Peafield?

-Niin.

-Minä lähden kaupungille. Sinä pysyt täällä, etkä pistä nenääsikään huoneiston ulkopuolelle, tai väännän niskasi nurin. Pysy poissa ikkunoistakin, en tahdo tulla tunnetuksi jakobiittimielisenä. Torquil Stewart veti takin ylleen ja otti hattunsa. -Tulen takaisin heti kun olen asiani ajanut ─ luulen, että sinun gilliesi tulee vielä hyvin onnelliseksi pikku ladynsa kanssa.

Isabel makasi lämpimän taljan alla penkilla, jolle rouva MacRob oli sijannut hänelle vuoteen. Hän ei ollut tahtonut lepäämään, mutta Mary oli tuonut hänet tänne puoliväkisin.

Mökissä oli hyvin hiljaista. Mary sekoitti keittopataa, hänen äitinsä istui Callumin vuoteen ääressä. He olivat niin hyviä ─ yksikään heidän liikkeensä tai silmäyksensä ei osoittanut, että he olisivat syyttäneet Isabelia jostakin, eivätkä he juuri puhelleet keskenään, sillä Rose MacRob puhui vain gaelia, ja olisi ollut epäkohteliasta käyttää kieltä, jota Isabel ei ymmärtänyt. Mutta tyttö itse syytti itseään, omaa uppiniskaisuuttaan, itsehillintänsä puutetta.

Jospa Callum edes valittaisi! Se olisi todistanut hänen tuntevan jotakin, olevan samassa maailmassa heidän kanssaan. Mutta tuo hiljaisuus oli kauheaa, tuo välillä korahteleva hengitys… Joskus Isabelista tuntui, kuin Callum olisi ollut liukumassa yhä kauemmas hänen luotaan, ja silloin hänen oli rukoiltava niin palavasti, hyväiltävä Callumia, vannottava talle rakkauttaan. Se oli niin väsyttävä, että oikeastaan oli hyvä maata vähän.

Haava vuosi yhä, vaikka ampumisesta oli kulunut jo kaksi päivää. He olivat kääntäneet Callumin välillä varovasti selälleen ja koettaneet juottaa tälle vettä, mutta lopettaneet nämä kokeilut pelätessään miehen tukehtuvan, sillä eihän tämä voinut niellä. Isabel nipisti huulensa lujasti yhteen. Hän ei ollut itkenyt enää, ja tuska sydämessä kasvoi ja muuttui yhä mustemmaksi. Olisiko ollut parempi naida kapteeni Peafield ja muistella Callumia vain kauniina unelmana, kuin maata tässä Callumin vaimona voimatta parantaa tätä?

Ei, ei olisi. Kapteeni Peafield oli raukkamainen, halveksittava...

Callum valitti hiljaa. Isabel ponnahti istumaan suorana kuin kynttilä ja Mary pudotti kauhan pataan.

-Callum, sano jotain! Isabel ryntäsi vuoteen luo ja otti miehen pään hellästi käsiensä väliin. -Sano jotakin!

-Giorsal, Callum kuiskasi käheästi ja koetti hymyillä, mutta pystyikin ainoastaan irvistämään tuskasta. Rouva MacRob toi savikupissa vettä ja saikin poikansa juomaan hiukan. Sitten tämän mustat silmät jälleen sulkeutuivat ja Mary veti Isabelin pois.

-Hän nukkuu tervettä unta, ja se on hyvä, tyttö vakuutti. -Hän paranee.

Tarina jatkuu huomenna klo 12.00.