sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Panttivanki 11/12

 
Isabelista tuntui, että hän tarvitsi nyt tilaa ja ilmaa, ettei räjähtäisi. Hän juoksi ulos ovesta ja pysähtyi mökkiä suojaavien kuusien keskelle. Aurinko paistoi lämpimästi puiden latvojen välistä ja Isabel nauroi ääneen ja kiitti niin täydestä sydämestään, ettei muistanut koskaan mistään kiittäneensä. Callum selviäisi, hän oli Callumin vaimo, he saisivat olla aina yhdessä ─ ja varmasti tuo ‘Ille an Uamhin salaperainen retki Glasgow’hun tuottaisi tulosta, Glen Uamhin asukkaat saisivat elää rauhassa, koko maailma olisi kaunis ja hyvä...

Joku tuli ratsain metsän halki ─ se oli Margaret Stewart, jonka edessä satulassa istui pikku Catherine.

-Callum paranee! Isabel juoksi heitä vastaan. Hänellä oli yhä yllään hääpukunsa ─ ainoa vaatekappale, jonka hän oli Fort Williamista mukaansa saanut ─ ja rouva Stewart ajatteli, että tuo hoikka, kultakiharainen ja vaaleapukuinen olento oli kuin metsän keiju tullessaan tanssien kuusien välistä. -Hän puhui vähän ─ hän tunsi minut!

-Se oli erinomainen uutinen. Margaret-rouva laskeutui satulasta ja auttoi alas Catherinen, joka pyöri ihastuneena Isabelin ympärillä. -Minulla on tässä hiukan voidetta, jota eräs Glen Uamhin vanhus keittää haavoihin. Hän näytti pientä tuohirasiaa.

-Miten Glenissä voidaan? Isabel kysyi ottaessaan Catherinen käden omaansa heidan kulkiessaan mökkiä kohti.

-Toistaiseksi hyvin. Tosin isänne sotilaita oli laaksossa koko eilisen päivän ─ ne etsivat teitä ja Alecia ─ penkoivat kaiken, katsoivat patjojen alle ja lasten kehtoihin ja jopa keittiön kattiloihin, ikäänkuin olisin paloitellut teidät ja kätkenyt eri osiin taloa.

-Sassenach olla kovin tyhmä, Isabel sanoi puoleksi itsekseen.

-Anteeksi?

-Se oli vain jotakin, minka Callum sanoi. Tyttö avasi mökin oven. -Vieraita!

Sinä iltana Callum heräsi taas. Hän oli hyvin heikko, hymyili vain naisille ympärillään ja haparoi Isabelin kättä omaansa. Mutta iljettävän näköinen tökötti, jonka Margaret-rouva oli tuonut ja jota rouva MacRob uskollisesti levitti haavaan, oli ilmeisesti hyvin tehokasta, sillä vuoto lakkasi.

-Sano, Mary, onko tämä kaikki mielestäsi minun syytäni? Isabel kysyi hiljaa, kun rouva MacRob oli nukahtanut ja tytöt istuivat mökin kynnyksellä viilenevässä hämyssä. -Koko Glen Uamhhan joutuu kärsimään tähteni…

-Ei, mylady, älkää ajatelko niin. Maryllä ei ollut mitään aikomusta puhutella Isabelia yhtään tuttavallisemmin kuin ennenkään, vaikka tämä nyt olikin hänen sisarensa. -Callum rakastaa teitä hyvin paljon. Sinä iltana, jolloin hän tuli luoksenne, hän puhui ensin kanssani. Hän sanoi, että rakastaa teitä ja tahtoo ottaa teidät vaimokseen, jos olette siihen suostuvainen ─ mutta hän sanoi myös, että voitte nauraa hänet ulos.

-Miten hän saattoi kuvitella sellaista!

Mary oli hetken hiljaa, sitten hän sanoi:

-Teidän ei koskaan pidä kertoa hänelle, että olen paljastanut tämän… Kolme vuotta sitten Callum lähti ‘llle an Uamhin kanssa jollekin asialle erääseen aateliskartanoon, ja rakastui kartanonherran tyttäreen. Tyttökin ihastui häneen, Callum on kaunis poika… He tapailivat, mutta sitten Callum kerran meni kartanoon kesken tytön häiden. Tyttö tuli puhumaan hänelle ja sanoi, että hän oli hauska, mutta vain yksinkertainen maalaispoika ... Callum yritti tappaa itsensä sen jälkeen, mylady. Päällikkö sai aseen hänen käsistään viime hetkessä ─ sen jälkeen päällikkö onkin kohdellut häntä niin ystävällisesti. Mutta Callum ei enää vilkaissutkaan yhteenkään aatelistyttöon. Hän on tavannut heitä paljon sen jälkeen, mylady, paljonkin teitä kauniimpia, mutta ei ole vilkaissutkaan heihin.

Isabel katseli Maryn tummia kapeita kasvoja ja tunsi, miten hänen sydämeensä pisti vähän. Oli ollut joku, jota Callum oli rakastanut enemman kuin elämäänsä… Oliko vieläkin? Oliko Callum nainut hänet vain paremman puutteessa? Ei, se ei voinut olla totta.

-Callum heilasteli Glenin tyttöjen kanssa, piti hauskaa… Sitten tulitte te, mylady. Sinä iltana, jolloin olitte tullut, minä puhelin veljieni kanssa, ja Callum sanoi, että te olette hyvä tyttö ─ melkein voisi luulla, ettette olekaan aatelinen. Minä uskon, että hän silloin rakastui teihin, hän oli vain niin tyly koska koetti torjua rakkauttaan, hän ei enää tahtonut olla naisen pilkattavana. Mutta kun te palasitte takaisin hänen tähtensä… Päällikkö oli teille niin vihainen siksi, että luuli teidänkin leikkivän Callumin kanssa ja ohjanneen sotilaat mukananne Gleniin, miehet ovat joissakin asioissa niin typeriä. Mutta nyt on kaikki hyvin. Mary hymyili.

-Rakastiko Callum… kovasti... tuota tyttöä? kysyi Isabel ja katsoi toisaalle.

-Varmasti.

-Hyvää yötä. Isabel nousi ja meni makuusijalleen mökkiin. Pieni ääni hänen sisimmässään koetti lohduttaa sanomalla, että Callum oli sentään uhmannut niin paljon naidakseen hänet ─ mutta entä jos hän vain tahtoi näyttää pystyvänsä saamaan aatelistytön vaimokseen?

Voi, kaikki oli niin sekavaa! Ja Callum nukkui, häneltä ei voinut kysyä, voisiko koskaan? Olivatko he kuitenkin liian erilaisia! Kestäisikö heidän rakkautensa ─ jos Callum todella sellaista tunsi ─ nämäm koettelemukset?

Ei, hänen piti vain olla ajattelematta. Isabel veti taljan ylleen ja koetti nukkua. Miten hän rakasti nykyään unta, ainoaa lohduttajaansa.

Seuraavana aamuna Callum oli melko virkeä, vaikka ei puhunut paljoa, joten Mary uskalsi lähteä käymään Glen Uamhissa Lachlanin ja isänsä luona. Mutta paluumatkalla hän tietämättään johdatti Isabelin etsijät piilopirtille.

Lordi Loudoun, joka syntyperänsä vuoksi oli perehtynyt paremmin ylämaalaisten elämään kuin sotilaansa, näki Maryn nummipolulla, tunsi tämän villakankaisen shaalin värit ja kuviot Stewartien omiksi ja lähti seuraamaan tyttöä tämän huomaamatta kapteeni Peafieldin ja kahden muun sotilaan kanssa. Suuremman joukon hevoset olisivat jo aiheuttaneet sen verran ääntä, että Mary olisi sen kuullut, mutta nyt hän palasi tyytyväisenä mökille mukanaan lisää haavavoidetta.

Isabel oli juuri levittämässä sitä Callumin selkään, kun ulkoa kuului ääniä. Mary juoksi ikkunaan ja parahti:

-Saighdearan dearg!

Isabelkin tiesi jo, että nuo sanat merkitsivat punatakkeja. Callum koetti nousta, mutta rouva MacRob painoi hänet takaisin makuulle. Isabel hypähti pystyyn, otti Maryn ruudullisen shaalin ylleen ja astui ulos.

-Isä!

-Rakas lapsi. Lordi pysäytti hevosensa ja katseli järkyttyneenä tytärtään, jonka puvun oli taitava ompelija ommellut kalliista kankaasta, mutta joka nyt melkein peittyi tuohon suureen huiviin, huiviin, josta säkenöivät uhmakkaasti kapinallisten Stewartien värit. -Rakas lapsi.

-Menkää pois, isä ─ ja te kaikki muut. Isabel astui ratsujen eteen, eikä voinut peittää halveksivaa ilmettään katsoessaan kapteeni Peafieldiin.

-Olen tullut hakemaan morsiantani, kapteeni ilmoitti tyynesti ja heilautti itsensa satulasta.

-Minä olen Callum MacRobin vaimo, Isabel lausui hiljaa. Hän pelkäsi kuollakseen, eikä tahtonut kapteenin kuulevan äänensä värinää.

-Typeryyksiä. Tuollainen valeavioliitto…

-Se ei ole valeavioliitto!

-Tuskin tämä heidän pappinsa oli mikään oikea kirkonmies ─ ja liitto saadaan kyllä puretuksi, kunhan todistetaan, ettet sinä tiennyt mitä teit.

-Minä tiesin! Isabel perääntyi majan ovelle kapteenin edellä, kunnes joutui selkä seinää vasten.

-Olehan järkevä nyt, lordi sanoi. -Palaa meidan kanssamme takaisin Fort Williamiin ─ sinä olet sentään lady ja tuo mies mikä lie maantierosvo.

-Hän on parempi mies kuin kaikki Fort Williamin sotilaat yhteensä!

Samassa ovi avautui Isabelin takana. Ulos astui Callum, hyvin heikko, hyvin kalpea Callum, mutta hänen mustissa silmissään asui viha.

-Mennä sisään, hän sanoi Isabelille, joka oli niin järkyttynyt, että totteli ja vain kurkisti ovenraosta mitä ulkona tapahtui. -Te uhata minun vaimo, sassenach?

-Teidän vaimo, matki kapteeni Peafield. -Opetelkaa englantia ennen kuin tulette puhumaan minulle!

-Minä osata vanha kieli ja se riittää. Callum nojautui ovenpieleen, maailma pyöri hänen silmissään, mutta raivo tuota miestä kohtaan antoi hänelle voimaa. -Te puhua sassenachin kieli ja ampua takaapäin…

Puna karahti kapteenin poskille.

-Isabel! hän huusi sisälle. -Me lähdemme nyt. Hulluko te olette, mies!


Tarina jatkuu huomenna klo 12.00. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti