maanantai 3. huhtikuuta 2017

Miten valitsette 1/14: Claidheimh


Jos olisi päässyt kurkistamaan jonakin kesäpäivänä 1700-luvun alkupuolella sisään eräästä Claidheimhin kartanon ikkunasta Skotlannin Ylämaalla, olisi nähnyt viehättävästi sisustetun neidonkammion ja siellä kaksi nuorta tyttöä.

Catriona ja Margaret, Sir Kenneth Stewartin tyttäret, muistuttivat ulkonäöltään suuresti toisiaan, sillä molemmilla oli paksut mustat kiharat ja tummat silmät. Mutta luonteiltaan he olivat erilaiset kuin yö ja päivä. Margaret oli 19-vuotias neiti, jonka käytös oli joka tilanteessa hillittyä ja naisellista ja puvun jokainen nauha ja ruusuke aina oikealla paikallaan. Catriona oli sisartaan vain vuoden nuorempi, mutta vaikutti vielä melkein pikkutytöltä, sillä hän oli huomattavasti innostuneempi seikkailemaan tallipihalla ja nummilla kuin huolehtimaan ulkoasustaan. Niinpä hänen tukkansa oli yleensä pörrössä, aivan kuin hän ei olisi muistanut sen olemassaoloa siitä huolehtiakseen, ja hänen pukunsa näytti siltä, kuin hän olisi vain temmannut jotakin päälleen.

Sinä kesäisenä päivänä Catriona istui sisarensa vieressä tekemässä koruompeleita ─ tai oikeammin: hänen oli tarkoitus tehdä koruompeleita. Mutta sen sijaan hän lauloi jotakin lennokasta laulua ja pyöritteli käsityötään langan päässä kuin se olisi ollut leikkikalu. Kumpikin esitys ilmeisesti viehätti huomattavasti enemmän paimenkoira Bobbya, joka makasi emäntänsä jalkojen juuressa ja takoi hännällään lattiaa seuraten tarkasti ompeluksen liikkeitä, kuin sisarta, joka kohotti harmistuneena kasvonsa omasta ompelutyöstään.

-Lakkaa laulamasta tuollaista renkutusta, torui Margaret.

-Miksi? tahtoi Catriona tietää. -Eivätkö sinun hienot korvasi kestä?

Meg rypisti kulmiaan.

-Minun korvillani ei ole väliä, mutta sen tiedän, ettei äiti pidä tuommoisista lauluista. Jos sinun pitää laulaa, valitsisit jotakin sievempää. Ja pilaat ompeluksesi, kun pyörittelet sitä tuolla tavalla.

-Sievempää! Catriona huudahti ja heitti koko käsityön ilmaan kuin pallon, josta otti kopin. -Vai tahdot sinä kuulla jotakin sievempää! Jotakin sellaistako ehkä, mitä se Ardshielin luona tapaamasi Lochielin Cameronin lähetti kuiskaili korvaasi viimeisenä iltana? Niin, minä seurasin teitä!

Meg lehahti hehkuvan punaiseksi.

-Ettet häpeä! Puhupas ainoatakaan sanaa kellekään tuohon tapaan, niin minä kerron äidille, että eilen karkasit taas talliin, kun meidän piti lukea ranskaa.

Nuorempi sisar nakkeli niskojaan.

-Alors quoi? hän äänsi tahallaan niin kammottavan väärin, että Meg irvisti. -Minä halusin kokeilla, pysynkö sen uuden tamman selässä.

-Etkä pysynyt. Minä alan olla väsynyt paikkailemaan sinun ruhjeitasi äidiltä salaa! Vanha Angus sietäisi selkäänsä, kun ei estänyt sinua.

-Minua ei estä kukaan, Catriona ilmoitti ylpeästi. Sitten hänen mustat silmänsä välähtivät. -Mutta minä arvaan, että pelkäät minun kertovan siitä lochaberilaisesta Roderick MacLarenille. Mitähän hän siihen sanoisi?

-Ole vaiti, onneton! Et sinä tiedä Roderickista ─ tarkoitan, Glenmoresta ─ tarkoitan, ettei sinulla ole mitään syytä puhua tuollaisia!

Catriona nauroi.

-Eikö? hän härnäsi. -Glenmorelle olisi terveellistä tulla tietämään, miten helposti sinä olet hurmattavissa! Tai ehkäpä hän ei olekaan kokeillut kuiskailla korvaasi mitään hämärissä nurkkauksissa? Ehkä hänen kannattaisi yrittää!

Tämä oli jo liikaa rauhalliselle Megillekin, joka nousi raivoissaan kurittamaan sisartaan. Catriona ehti kuitenkin ponnahtaa paikaltaan, hypähtää huoneeseen kuuluvalle pienelle parvekkeelle ja vetää oven perässään kiinni.

-Rauhoitu, sisko! Catriona huhuili ovenraosta. -MacLaren ja hänen gilliensä näkyvät lähestyvän, ja tuskin haluat esiintyä hänelle puku epäjärjestyksessä ja hiukset kuin tuulenpesä.

Tämän kuultuaan Meg, jonka ulkonäössä ei mikään ollut koskaan epäjärjestyksessä, hypähti peilin ääreen asettelemaan kiharoitaan. Hänen nenäkäs sisarensa puolestaan puikahti parvekkeelta sisään ja huoneesta ulos ja oli alakerrassa ennen kuin Meg oli puoleksikaan valmis.

Lady Isabel ja Sir Kenneth olivat jo vastaanottamassa Glenmoren lairdia, jonka gilliet olivat jääneet ulos hoitamaan hevoset. Piikatyttö Mairi kurkki ovesta alasaliin, jonne vieras oli johdatettu, ja oli törmätä Catrionaen, kun tämä pyrki sisään.

-Siunatkoon, Catriona-neitiko se, ja minä jo ihan pelästyin. Vaan missä Meg-neiti on? Totta maar MacLaren tahtoo tavata hänet, ties vaikka olisi kättä tullut pyytämään. Sillä tuskin hän Catriona-neidin tähden, nytkin tulette ryppyisessä hameessa ja…

-Mairi on jo hiljaa, komensi Catriona, vaikka tytön lörpöttely ennemmin huvitti kuin loukkasi häntä. Tottahan se oli, että Meg oli aina sievä ja kaikki ihailivat tätä, eikä Catriona sitä paitsi vielä välittänytkään saada kosijoita.

Mairin väistyttyä Catriona astui saliin ja tervehti nuorta Roderick MacLarenia. Myös Meg oli saanut itsensä valmiiksi ja ilmaantui huoneeseen, ja sisaret istahtivat vierekkäin sohvalle. Mutta tällä kerralla Megin silkkiset kiharat ja kirkkaat silmät eivät kiinnittäneet Glenmoren nuoren lairdin huomiota, sillä tämä malttoi tuskin tervehtiä, ennen kuin jatkoi keskeytynyttä puhettaan Sir Kennethille.

-Niin, hallitus on todellakin päättänyt ”siivota” nämä seudut jakobiiteista, ja sotilaat ovat saaneet käskyn aloittaa Appinista ja nimenomaan Claidheimhin mailta. He kuulemma käyvät joka talon läpi tuuma tuumalta, ja jos löytyy mitään epäilyttävää ─ kuten muita aseita kuin yksi välttämätön metsästyskivääri ─ he häätävät asukkaat maantielle, ellei pahempaakin, noin niin kuin varoittavana esimerkkinä. Robert Campbell johtaa heitä, ja hän ei ole tunnettu hellämielisyydestään.

Sir Kenneth Stewart mittaili raivoissaan lattiaa.

-Campbell, hän sähisi. -Pitääkö minun nähdä se päivä, että joku mustaverinen Campbell kuvittelee voivansa saapastella Claidheimhin mailla kuin omillaan ja alkaa kohdella alustalaisiani kuin nämä kuuluisivat hänelle!

-No, sanoi Roderick MacLaren, -hän tuskin saapastelee missään kovin kauan, kunhan Ardshiel saa tietää. Päällikkönne voi käsittääkseni tuoda avuksenne kolmesataa miekkamiestä.

Sir Kenneth yskähti äkkiä kiusaantuneena, ja Catriona ja Meg vilkaisivat toisiinsa. Eikö nuori MacLaren todellakaan tiennyt, miten nololla tavalla heidän vierailunsa päällikön luona oli päättynyt?

-Voi sentään, mutisi lady Isabel puoleksi itsekseen. -Minä luulin kaikkien jo kuulleen.

-Hiljaa, vaimo, ärähti Sir Kenneth. -Mene kyökkiin, jos juoruta haluat!

Lady Isabel tuhahti. Epäilemättä Margaret oli perinyt äidiltään viehättävän ulkonäkönsä, mutta lohdukseen Catriona tiesi äidin ymmärtävän hänen kipakkaa luonnettaan paremmin kuin hyvin, sillä tämä oli itse samanlainen.

-Sinä ja sinun ylpeytesi! Asiahan on niin, lady Isabel jatkoi kääntyen Roderick MacLareniin päin, -että kunnioitettava puolisoni ei suvaitse tällä hetkellä olla puheväleissä Ardshielin kanssa.

-M-mitä? äännähti nuori mies ällistyneenä. -Ei puheväleissä ─ oman päällikkönsä kanssa?

-Jos sitä nyt on tarpeen koko maailmalle julistaa, Sir Kenneth tiuskaisi. -Ardshielille ja minulle tuli erinäisiä… erimielisyyksiä ollessamme hänen luonaan vierailulla. Hän ei ole vielä tullut pyytämään anteeksi.

Roderick MacLaren tuijotti Stewartia.

-Oh, hän sitten sanoi. -Nyt minä käsitän, miksi Campbell aloittaa Claidheimhista. Hän tietysti tietää, että…

-Aivan, aivan, ärähti Sir Kenneth. -Hän tietää, että minä ja alustalaiseni olemme vailla päällikön suojelusta, tuuliajolla!

-Sinun pitää mennä välittömästi sopimaan Ardshielin kanssa, sanoi lady Isabel tiukasti. -Eihän kukaan klaanista tule avuksesi niin kauan kuin tiedetään, että olet epäsuosiossa. Et voi uhrata väkeäsi typerän erimielisyyden tähden.

-Typerän erimielisyyden! Sinähän puhut kuin olisimme pikkupoikia.

-No, sanoi lady Isabel hiukan terävästi, -siltä se kuulostaa. Mistä te ylipäätään riitaannuitte? Charles ei yleensä ole pikkumainen, joten…

-Se ei kuulu kellekään, hänen miehensä ärähti ja iski sitten silmänsä tyttäriinsä, jotka joutuivat aivan viattomina syntipukin asemaan. -Tarvitseeko teidänkin istua siinä kuuntelemassa ihmisten puheita!

Roderick MacLaren rykäisi.

-Minä tohtisin olla samaa mieltä kuin lady Isabel, hän sanoi. -Teidän tilallanne menisin varsin pikaisesti solmimaan rauhaa päällikön kanssa. Omin voimin ette koskaan voi puolustaa väkeänne punatakkeja vastaan, mutta jo pelkkä tieto siitä, että Ardshiel olisi lähettänyt kokoontumiskäskyn…

-Minulla ei ole hänelle mitään asiaa, Sir Kenneth tokaisi ja risti kätensä rinnalleen, kuin olisi päättänyt pysyä kannallaan, vaikka kokonainen komppania Campbelleja marssisi ovesta häntä kovistelemaan.

Lady Isabel tuhahti taas.

-Säilytetystä ylpeydestä onkin paljon iloa sitten, kun alustalaisesi on ajettu mierontielle, heidän mökkinsä poltettu, kaikki vuosien mittaan Asiaa varten hankitut aseet takavarikoitu, ehkä meidätkin ajettu pois Claidheimhistä ─ ehkä sinä sitten teet Ardshielin kanssa sovinnon, jotta pääsemme armosta hänen nurkkiinsa eläteiksi!

Roderick MacLaren katseli ylös salin katon kipsikoristeisiin, jotta ei olisi paljastanut hymyään. Ilkeät kielet tapasivat sanoa, että Sir Kenneth Stewart oli pahasti vaimonsa määräysvallan alla, ja että itse asiassa Claidheimhia isännöikin lady Isabel. Näin selvästi ei nuori mies vain ollut ennemmin nähnyt puheiden pitävän paikkaansa.

-Minä en ole Ardshielin Charles Stewartin armoilla nyt enkä tulevaisuudessa, ilmoitti Sir Kenneth kopeasti. -Onhan minulla toki muitakin liittolaisia. Montako miekkaa voitte luvata edestäni, Glenmore, jos saatte Margaretin?

-Isä! puuskahti Meg nolona ja nöyryytettynä, ja Catriona pidätteli epätoivoisesti tirskahdustaan.

Roderick MacLaren lehahti tummanpunaiseksi, kun hänen salaisimmat toiveensa temmattiin näin julkisesti kaupankäynnin kohteeksi. Hän änkytti jotakin epämääräistä siitä, miten hänen voimavaransa olivat kovin rajalliset, mutta että hän tietenkin yrittäisi parhaansa.

-J-ja minä tiedän, millä keinolla voisitte puolustautua, MacLaren jatkoi kiihkeästi, aivan kuin olisi epätoivoisesti koettanut olla hyödyksi. -Tosin en tiedä, pidättekö siitä yhtään sen enempää kuin sovinnosta Ardshielin kanssa.

-Mitään sen vastenmielisempää tuskin keksitte! huudahti Stewart kiihkeästi.

-Tuota noin, mutisi MacLaren, aivan kuin ei olisi ollut asiasta niinkään varma. -Ellette te voi hakea turvaa omalta päälliköltänne ja klaaniltanne, jäljelle jäävät lainsuojattomat.

Stewart tuijotti vierastaan.

-Teidän täytyy olla päästänne vialla, hän puuskahti unohtaen täysin äskeisen vakuuttelunsa. -Ettäkö minä alkaisin neuvotella jonkun karjanvarkaan kanssa!

Glenmore kohautti olkapäitään ja liikahti kuin lähteäkseen.

-No jaa, valinta on teidän. Voittehan antaa punatakkien ratsata talonne ja maanne, tai voitte tehdä sovinnon päällikkönne kanssa ja saada tältä tukea, tai voitte hakea apua toisaalta. Minä estä mitään näistä konsteista. Kunhan nyt tulin kertomaan, mitä sain tietooni.

Sir Kenneth hätääntyi.

-Odottakaa, mies, antakaa minulle miettimisaikaa. Lainsuojattomat? Kenestä puhutte?

MacLaren yskähti.

-Ajattelin… sitä toista Campbellia.

-Mitä? ärähti Sir Kenneth. Sitten hänen kasvonsa valahtivat. -Ette kai te nyt tarkoita…

Glenmoren lairdi kohautti taas olkapäitään, kuin olisi halunnut huomauttaa, että hän oli täysin syytön tilanteeseen ja halusi vain auttaa.

-Ian Roy on ennenkin taistellut palkkiota vastaan.

Meg ja Catriona katsoivat toisiinsa, eikä Catriona saattanut olla nipistämättä sisartaan niin, että tämä oli vähällä huudahtaa. Ian Roy Campbell? Josta liikkui niin paljon tarinoita ─ sellaisiakin, joita äiti ei antanut heidän kuunnella, kun Mairi oikein intoutui niitä Janet-keittäjän kanssa kertomaan.

Ian Roy Campbell, joka oli kertoman mukaan seitsemän jalan mittainen ja niin vahva, että oli tappanut karhun paljain käsin? Ian Roy Campbell, jonka tarvitsi kuulemma vain katsoa keneen tahansa naiseen, eikä tämä voinut vastustaa häntä? Ian Roy Campbell, joka oli ollut Bancan kartanon lairdi ja yksi Läntisen Ylämaan varakkaimmista tilanomistajista, ennen kuin hänestä oli tullut lainsuojaton hänen paettuaan viranomaisilta englantilaisessa majatalossa tapahtuneen järkyttävän murhapolton ja varkauden jälkeen. Ian Roy Campbell, joka totisesti ei ollut väleissä oman päällikkönsä kanssa, sillä hänen sanottiin olevan uskollisin jakobiitti Loch Creranista pohjoiseen, eikä Argylen herttua ollut aikonut sormeaan nostaa häntä puolustaakseen, kun hänestä oli tehty henkipatto.

-Taivas varjele, sanoi lady Isabel. -Kenneth, sinä et voi sekaantua…

-Vaiti, ärähti Sir Kenneth. -Palkkiota?

-Hän on neuvottelukykyinen, muotoili MacLaren. -Joskus hän taistelee rahaa, joskus jotakin etuisuutta vastaan. Onhan siihen jokin syy, ettei kukaan ole vielä saattanut häntä päiviltä!

Sir Kenneth siristi silmiään.

-Ihmettelinkin, miten te Glenmoressa selvisitte taannoin niin helposti siitä ryövärijoukosta, joka oli hyökännyt voittoisasti useampiin kartanoihin, hän sanoi pehmeästi. -Teillä taisi olla… apuvoimia.

-No, sanoi Roderick MacLaren ja näytti nyt vuorostaan uhmakkaalta, -minä en ole niin ylpeä, etten pyytäisi apua sitä tarvitessani! Ian Roy on kallis mutta hyvä. Jos hän suostuu puolellenne, hän tuo koulutetut miehet ja erinomaiset aseet.

-Erinomaiset aseet? Stewartin ääni oli epäilevä. -Mistä henkipatto saa niin erinomaisia aseita?

-Samalla tavalla kuin kaikkea muutakin tarvitsemaansa. Pois se minusta, että kunnioittaisin hänen elämäntapaansa ─ mutta joskus ihminen ajetaan tilanteeseen, jossa moraali on unohdettava, jotta voisi selviytyä. Glenmore nyökkäsi, kuin olisi vahvistanut tämän seikan itselleen.

-Kuvitteletteko sitten, että hän lähtisi puolustamaan Claidheimhia, kun vastapuolella on toinen Campbell! Jos minä mistään tiedän, tämä punatakkien Robert Campbell on vieläpä hänen serkkunsa ja sai Bancan kartanon haltuunsa sen jälkeen, mitä Englannissa tapahtui.

-Eihän meidän tarvitse tietää, kuka punatakkijoukkoja johtaa, huomautti MacLaren hyveellisesti. -Tai ainakaan mainita sitä alkuvaiheessa. Jos hän suostuu kumppanuuteen, hän ei yleensä enää peru.

-Hrmph, sanoi Sir Kenneth. -Mutta mistä minä hänet löydän?

-Jos haluatte, lähetän Colinin vaikka heti tänään hänen luokseen.

-Hänen luokseen? toisti Sir Kenneth kiukkuisesti. -Mikäli minä olen kuullut, hänen luokseen ei niin vain mennä ─ se on sama kuin yrittäisi hakea kettua sen kolosta! Mistä te tiedätte, lähetättekö Colininne edes etelään vai pohjoiseen?

-Hm, äännähti nyt Glenmore. -Kuten arvelittekin, me olemme olleet… tekemisissä. Colin tietää tien.

-Kenneth, älä! pyysi lady Isabel, nyt harvinaisen nöyrästi.

-Hyvä on! puuskahti hänen miehensä MacLarenille, aivan kuin lady Isabelin pyyntö olisi aiheuttanut aivan toisenlaisen reaktion kuin mihin tämä pyrki. -Minä tapaan Ian Royn. Mutta sen ei totisesti tarvitse tulla kenenkään tietoon.

Meg ja Catriona katsoivat toisiinsa. Päivästä oli yhtäkkiä tullut jännittävämpi kuin mitä he olivat koskaan osanneet edes aavistaa.

Tarina jatkuu huomenna klo 20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti