torstai 6. huhtikuuta 2017

Miten valitsette 4/14: Taistelun aattona

 
Claidheimhin kirjastohuoneessa oli lähes tungosta sinä tummuvana elokuun iltana. Pöydälle oli levitetty kartta kartanon tiluksista, ja Sir Kenneth ja Roderick MacLaren olivat kumartuneet sen yli. Kumpikin oli käskenyt mukaan pari gillietään, ja kun paikalla oli myös Ian Roy Campbell seurueineen, huone muistutti hyvänlaista armeijan esikuntaa.

Tieto punatakkien lähestymisestä oli tullut edellisenä iltana, ja Sir Kenneth oli lähettänyt heti kokoontumiskutsun. Ian Roy oli tuonut lupaamansa seitsemänkymmentä miestä, jotka olivat leiriytyneet kartanon läheiseen metsikköön pysyäkseen poissa asiaankuulumattomien silmistä.
Roderick MacLaren oli tuonut miehiä vain kymmenkunta, mutta nämä olivat asettuneet avoimesti leiriin kartanon puistoon yhdessä lähikylästä tulleiden Claidheimhin miesten kanssa. Vartijoita oli asetettu tarpeeksi kauas ilmoittamaan ajoissa, kun punatakit saapuisivat kartanon maille. Alustalaisten perheet olivat jo tulleet kartanoon turvaan, ja lady Isabel oli tyttäriensä ja palvelijattarien kanssa järjestämässä naisille ja lapsille makuusijoja saliin.

Nyt mietittiin parhaillaan puolustussuunnitelmaa. Sir Kenneth ja MacLaren olivat täysin eri mieltä siitä, miten miehet pitäisi sijoittaa ja missä vaiheessa antaa hyökkäyskäsky, ja heidän äänensä alkoivat jo kohota.

Campbell ei osallistunut keskusteluun. Hän istui leveällä ikkunalaudalla polvi toisen päällä ja kädet ristissä rinnalla ja katseli ulos puistoon, jonne hämärä alkoi laskeutua. MacLarenin miehet olivat juuri sytyttämässä nuotiotulta.

Äkkiä kaksi hahmoa tuli kävellen hiekkakäytävää pitkin kantaen koria välissään. Ian Roy ryhdistäytyi, ja hänen katseensa seurasi Catrionaa ja Margaretia, jotka kulkivat ikkunan ohi huomaamatta lainkaan olevansa tarkkailun kohteena. He olivat olleet hakemassa piharakennuksesta sidetarpeita, joita siellä oli hyvä varasto, ja joita lady Isabel arveli tarvittavan ehkä hyvinkin pian.

Campbell tunsi jonkun seisovan lähellään ja kääntyessään näki, että Donald MacArthur oli tullut ikkunan luo ja hänen laillaan tuijotti tyttöjen perään.

-Kumpaa sinä katsot? Ian Roy kysyi hiljaa. Maailmassa ei ollut asiaa, josta hän ei olisi tottunut Donaldin kanssa puhumaan.

-Olenko minä koskaan lähtenyt kilpasille kanssasi, tiedusteli Donald vastaan.

Hänen päämiehensä naurahti puoleksi itsekseen.

-Katsomiseen sen sopii jäädäkin, hän mutisi. -Tällä kertaa.

He vilkaisivat molemmat Sir Kenneth Stewartia, joka parhaillaan löi nyrkkinsä karttaan niin, että pöydän reunalla oleva mustepullo hypähti, ja karjaisi jotakin iankaikkisesta pölkkypäästä tarkoittaen ilmeisesti tällä mainesanalla Roderick MacLarenia.

-Jos hän on aina yhtä äkäinen, en totisesti välittäisi hermostuttaa häntä enempää, Donald mutisi.

Ian Roy venytteli hänelle ominaiseen notkeaan tapaan ja nousi seisomaan.

-Pikkulinnut sirkuttivat, että Meg-neitiä olisi ajateltu MacLarenille, hän sanoi kuin varoittaen.

Donaldin olemus jäykistyi.

-Niin kuin se minuun mitenkään liittyisi, hän vastasi, käännähti ja meni katselemaan kirjahyllyn sisältöä.

Samassa Roderick MacLaren kääntyi Campbellia kohti. Yleensä niin rauhallisen nuoren miehen kasvot punoittivat ja hän näytti turhautuneelta.

-Sanokaa nyt tekin jotakin! Kumpaa meistä te kannatatte?

Ian Roy virnisti.

-En kumpaakaan, hän tokaisi. -Minulla ei ole pienintäkään halua ajaa miehiäni surman suuhun, kuten näköjään teillä.

-Väitättekö te, että meidän ajatuksemme…

-Minulla on jo suunnitelma, jonka mukaan aion toimia. Olen tutustunut maastoon paikan päällä enkä paperilla. Täällä ei vain ole saanut tähän asti suunvuoroa, jotta olisin voinut asiasta mainita.

Sir Kenneth mutisi jotakin itserakkaasta lurjuksesta, kun Ian Roy tuli pöydän luo ja alkoi kartan avulla selittää, miten aikoi hyökkäyksen toteuttaa. Vähitellen MacLaren lakkasi punoittamasta ja Sir Kenneth alkoi kuunnella. Ja Donald MacArthur, jolle hänen lairdinsa selkeä ajatuksenjuoksu ja vahva strategiakyky ei tullut yllätyksenä, huokasi helpotuksesta. Ehkä Ianiin ei sittenkään vaikuttaisi niin paljon se, että Robert…

Samassa ovi aukeni ja palvelustyttö tuli kutsumaan heitä illalliselle.

-Emme me jouda, sanoi Sir Kenneth ja huitaisi kädellään saadakseen tytön katoamaan.

-Tietysti joudamme, keskeytti Ian Roy. -Se puoli, joka ei syö kunnolla ennen taistelua, tietää jo hävinneensä. Hän hymyili Mairille, joka oli kompastua omiin jalkoihinsa siirtyessään sivuun ovelta.

Ruokapöydässä olivat läsnä myös lady Isabel ja kartanon neidit. Sir Kenneth olisi halunnut heti punatakkien lähestymisestä kuultuaan lähettää nämä pois kotoa, mutta lady Isabel oli ilmoittanut, ettei aikonut lähteä sukulaisten nurkkiin selittelemään, miksi hänen miehensä haki apua lainsuojattomalta eikä omalta klaaniltaan.

Ladyn tavoite oli ehkä ollut saada Sir Kenneth vielä viime hetkessä solmimaan rauha Ardshielin kanssa, mutta hän oli epäonnistunut. Nyt hänen ilmeensä kertoi, ettei hän ollut aivan varma siitä, oliko tyttärineen mielellään Claidheimhissa tänä iltana.

Jos hänen tyttäriltään olisi kysytty samaa asiaa ─ ainakin Catrionalta ─ vastaus olisi ollut myönteinen. Tyttö aivan tärisi innosta. Hänestä oli tavattoman jännittävää tietää, että talon ympärillä oli kymmenittäin sotureita, ja hän olisi tahtonut kaikin mokomin päästä mukaan neuvottelemaan hyökkäyssuunnitelmasta ja…

Itselleenkään Catriona ei tahtonut tunnustaa, että mikään muu kuin itse tuleva taistelu olisi saanut hänet niin jännittyneeksi. Sen illan jälkeen, jolloin hän oli joutunut kovin lähelle Ian Roy Campbellia ja tämä oli katsonut häntä tavalla, jonka ajatteleminen sai tytön posket vieläkin kuumentumaan, hän oli koettanut epätoivoisesti olla ajattelematta miestä.

Ja mitäpä ajattelemista tässä olisikaan ollut! Lainsuojaton, palkkasoturi, valmis tekemään rahasta mitä vain. Catriona ei olisi niin lapsellinen, että lankeaisi mokoman roiston lumoihin.

Jollakin oudolla tavalla Ian Roy oli nyt päätynyt istumaan ruokapöydässä Catrionaa vastapäätä, ja yhtä oudolla tavalla tyttö tiesi tämän katselevan itseään, vaikka pitikin oman katseensa lautasessaan. Ja sitten hän yhtäkkiä tunsi, miten miehen jalka ojentui pöydän alla ja painautui vasten hänen nilkkaansa.

Catriona säpsähti niin, että läikytti keittoa pöytäliinalle, ja kiskaisi molemmat jalkansa tuolin alle kuin joku olisi uhannut purra häntä. Että mies ilkesi! Mokoma törkimys! Onneksi kaikki tämä hälinä olisi kohta ohi, eikä hän milloinkaan enää näkisi Campbellia!

Edelleen vilkaisemattakaan mieheen Catriona kääntyi vieressään istuvaa Megiä kohti aloittaakseen keskustelun tämän kanssa. Mutta sisar oli hänkin keskittynyt tuijottamaan alas lautaseensa. Eikä se suinkaan johtunut siitä, että Roderick MacLaren olisi luonut häneen helliä katseita, sillä Glenmore näkyi jatkavan ruokapöydässäkin jotakin taistelusuunnitelmaan liittyvää väittelyä isän kanssa.

Sen sijaan Donald MacArthurin vihreät silmät olivat aivan kuin kiinnittyneet Megiin. Ja sisarensa ailahtelevan sydämen tuntien Catriona hyvin arvasi tämän kyllä huomanneen asian.

Voi, miten sietämätöntä! Catriona tunsi hyvää halua paukauttaa lusikkansa lautaselle, hypätä pystyyn ja juosta tiehensä. Mikseivät ne, jotka kertoivat sankaritarinoita Ian Roy Campbellista ja tämän joukoista, koskaan maininneet, miten raivostuttava tuo joukkio oli!

Välttääkseen kaikenlaisia katseita, itseensä ja muihin suunnattuja, Catriona keskittyi kuuntelemaan, mitä isä ja Glenmore puhuivat. Se oli kauhean mielenkiintoista. Catriona osasi ampua ja käyttää miekkaa, sillä paitsi hevosten, myös aseiden käytön suhteen vanha Angus oli vuosien mittaan turhaan koettanut estellä neitiä. Nyt tyttö oli jo alkanut varautua siihen, että saattaisi olla hyödyksi.

-Isä, Catriona sanoi kiihkeästi ja tarttui Sir Kennethiä käsipuolesta, kun ateria oli ohi ja he nousivat pöydästä. -Saanhan minä tulla mukaan taisteluun?

-Mitä? Sir Kenneth ärähti hermostuneesti. -Mitä sinä puhut?

-Minä osaan ampua ja miekkailla. Minusta voisi olla apua!

-Oletko sinä hullu, hänen isänsä tiuskaisi. -Sinä olisit kaukana täältä, ellei äitisi olisi niin jääräpäinen! Minulla saattaa olla vähän miehiä, mutta ei niin vähää, että tarvitsisin hameväkeä riesakseni.

-Ei minusta ole riesaa! Huolehdin kyllä itsestäni.

-Catriona-neiti, teillä on kylliksi tekemistä täällä, sanoi Roderick MacLaren rauhoittelevasti. -Teidän on pidettävä huolta äidistänne ja sisarestanne.

Catriona mietti vähän ilkeästi, eikö Glenmore ollut todella lainkaan havainnut, kenen huolenpitoa Meg tuntui tällä hetkellä arvostavan.

-Tässä on kyse nyt vähän muusta kuin neulanpistoista, huomautti väliin Ian Roy, joka oli kuullut keskustelun. -Eikä tällä kerralla puolustukseksi riitä sormustin ja muutama suloinen kyynel.

Että mies ilkesi! Catriona nykäisi niskaansa niin, että tunsi hiusneulojen, jotka oli aamulla puolihuolimattomasti työntänyt kiharoihinsa, kilahtavan lattialle. Sormustin! Neulanpistoja! Suloinen kyynel! Niistä Ian Roy taisikin tietää paljon!

-Teiltä en muista kysyneeni mitään! tyttö tuiskahti.

-Catriona. Äiti tarttui häntä olkapäistä. -Tule. Alasalissa kaivataan apua, makuusijojen laitto jäi kesken, ja meidän pitää mennä katsomaan, että kaikille on järjestynyt ruokaa.

-Teidän kaltaisenne eteerisen neidon paikka on tällaisena iltana kodin suojassa, huomautti Ian Roy näköjään aivan viattomasti.

Catrionan tummat silmät leimahtivat. Mieshän selvästi teki hänestä pilaa tuollaisilla kummallisilla sanoilla!

-Teille ei kuulu minun et... eter... Mikään!

-Catriona. Nyt äiti veti hänet kauemmaksi. -Tulehan.

-Rauhoitu, tyttö, ja tee kuten äitisi sanoo, Sir Kenneth komensi.

Vaikka oli miten raivoissaan, Catriona ei sentään voinut tönäistä äitiään pois. Että Campbell ilkeni kohdella häntä tuolla tavoin, alentuvasti, aivan kuin hänestä ei olisi ollut mihinkään ─ ja silti käyttäytyä niin röyhkeästi kuin äsken pöydässä!

Tyttö vilkaisi ympärilleen Megiä etsien. Joko sisar oli ehtinyt pois ruokasalista?

Ja sitten hän huomasi, että Meg oli kyllä vielä huoneessa. Pienessä syvennyksessä tavallisesti seisova kaappi oli siirretty pois, jotta seinäpaneelin sai avatuksi. Sen takaa johtivat portaat alas salakäytävään, jossa oli kartanon asevarasto ja jota pitkin Claidheimhista pääsi tarvittaessa pakenemaan kenenkään tietämättä ─ Sir Kenneth oli varautunut siihen, että joutuisi sittenkin tyhjentämään talon.

Nyt Meg oli vetäytynyt tähän syvennykseen, kuin olisi halunnut piilottautua koko maailmalta. Ja Donald MacArthur oli Catrionan aiheuttamaa hälinää hyväksi käyttäen mennyt puhuttelemaan häntä nojaten käsillään seinään Megin molemmin puolin. Sisar oli painanut päänsä ja hypisteli hihapitsejään, mutta aina välillä hän kurkisti ujosti seuralaistaan, ja joka kerta Donald siirtyi hiukan lähemmäksi Megiä.

Hyvä tavaton, jos äiti huomaisi ─ saati isä, joka oli muutenkin räjähdysherkkä kuin ruutitynnyri ─ tai sitten MacLaren, vaikkei Catriona ollutkaan aivan varma, havitteliko Glenmore hänen sisartaan vai ei.

-Hyvä on, minä tulen, tyttö sanoi nopeasti ja pujotti kätensä äidin kainaloon. -Mennään!

Hän oli arvannut oikein: miehet lähtivät heidän perässään, ja Catrionan päästyä äitinsä kanssa suureen saliin kylän naisten luo Meg pujahti sinne aivan viattomana.

Seuraavien tuntien aikana Catriona ei enää ehtinyt ajatella kenenkään käytöstä tai katseita. Kun kaikille pakolaisille oli saatu yösija, oli jo selvää, että niitä ei sinä yönä tarvittaisi, sillä kukaan ei nukkuisi. Kaukaisin vartiomies oli nimittäin ratsastanut ilmoittamaan, että sotilasosasto lähestyi, ja miehet oli määrätty taisteluvalmiuteen.

-Yötä vasten! puuskahti lady Isabel. -Sehän on naurettavaa.

-Eikä ole, tohti Catriona väittää vastaan. Hän oli puuhatessaan miettinyt paljon taistelun kulkua. -Jos ne tahtovat pelotella, yötä vasten se onnistuu parhaiten!

-Käydäänkö taistelu yöllä? Eikö se ole kauhean vaarallista? Meg sopersi.

-Taistelu on aina vaarallinen, Catriona sanoi lempeästi. -Etkö sinä sitä tiedä?

-Catriona, hänen äitinsä sanoi terävästi. -Älä puhu rumasti sisarellesi. Mene keittiöön sanomaan, että Janet pitää kiehuvaa vettä saatavilla. Tästä tulee pitkä yö.

Jotakin tämäntyyppistä käskyä Catriona oli odottanutkin. Iloisena hän livahti ulos salista ja juoksi keittiöön välittämään viestin. Mutta sen sijaan, että olisi palannut sen jälkeen saliin äitinsä ja sisarensa ja kylän naisten ja lasten luo, hän kiiruhti yläkertaan.

Joitakin aikoja myöhemmin Catriona seisoi tyttöjen makuuhuoneen peilin edessä. Hän oli hakenut isänsä vaatevarastosta ylämaalaispuvun, ja vaikka tyttö näytti melkein hukkuvan laajan tartanikankaan poimuihin, hän oli omasta mielestään oikein uskottava soturi. Jo aiemmin päivällä hän oli hakenut pistoolin ja kevyen miekan kellarikäytävästä, ennen kuin isä oli alkanut jakaa siellä säilytettyjä laittomia aseita miehille, ja käynyt kätkemässä ne huoneeseensa.

Tukka piti saada vielä piiloon. Catriona kokosi paksut kiharansa kimpuksi ja sulloi ne ylämaalaislakin alle. Hän veti myssyn niin syvälle otsalleen kuin sai ja toivoi hartaasti, etteivät hiukset valuisi sen alta esiin.

Lopputulos olikin tyydyttävä. Hän näytti hennolta ja kaunispiirteiseltä, mutta sittenkin ─ ainakin omasta mielestään ─ täysin uskottavalta ylämaalaisnuorukaiselta. Äkillisestä mielijohteesta tyttö pyyhkäisi käsiinsä nokea takasta ja sotki sitä hiukan kasvoihinsa. Kaukaa katsottuna ja hämärässä, kuten tyttö itselleen vakuutti, kukaan ei saattanut nähdä, oliko hänen kasvoissaan likaa vai parransänki. Samalla hän sotki myös kenkänsä, jotka olisivat muuten olleen aivan liian kiiltävät ja hienot.

Hetkeksi Catriona pysähtyi parvekkeen ovelle. Alakerrasta kuului lasten itkua ja askeleita. Kohta äiti alkaisi ihmetellä, minne hän oli joutunut. Äidin ajatteleminen pisti vähän tytön sydämeen, mutta päättäväisesti hän työnsi kaikki haikeat mietteet mielestään. Hän osasi taistella, ja hän olisi avuksi Claidheimhille. Quhidder wil zie, miten valitsette, oli klaanin vanha tunnuslause, ja nyt Catriona oli päättänyt valita näin.

Päättäväisesti Catriona meni ulos parvekkeelle, jonka kaiteeseen oli jo iltapäivällä käynyt sitomassa köyden. Nyt hän pudotti sen alas ja laskeutui sitä pitkin puutarhan pimeyteen.

Tarina jatkuu huomenna klo 20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti