sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Archie ja Cora - ja mitä sitten tapahtui

Olen usein kertonut, miten Betty-sarjassa hahmot ottavat toisinaan omia vapauksia ja vievät tarinaa aivan eri suuntaan kuin minä olen tarkoittanut. Joskus heidän itsepäisyytensä näkyy myös siinä, miten minä pääsen heidän nahkoihinsa.

Esimerkiksi Ruthista kirjoitin neljässä kirjassa, mutta en päässyt hänen lähelleen, ennen kuin hän avautui minulle toissa joulun "Ruthin kirjassa". Samalla tavalla Bettyn ja Duncanin lapsista Archie pysytteli etäisenä - tunnustan: jopa epämiellyttävänä hahmona. Vielä Koivurannan Gracen aikaan en pitänyt hänestä lainkaan.

Vasta kirjoittaessani Maailma kutsuu, Gracea tapahtui jokin muutos - Archiessako vai minussa, en tiedä. Mutta tuo "vakaa ja harkitseva", asiansa niin hyvin hoitava ja silti niin onneton nuori mies tuli minulle aivan tavattoman läheiseksi ja rakkaaksi.

Kun Facebookin Betty-ryhmässä on "roolitettu" sarjan hahmoja, Alex Pettyfer on saanut antaa kasvot Archielle, vaikka onkin hentorakenteisempi kuin millaisena itse näen tämän nuoren viikingin.
Kuvan lähde.


Enkä ollut yksin tuntemuksineni. Näin näppituntumalta tohtisin sanoa, että kaikista niistä lukuisista rakastavaisista, joihin Betty-sarjan tähänastisissa seitsemässä kirjassa on tutustuttu, Cora ja Archie ovat kaikkein suosituin pari Bettyn ja Duncanin jälkeen, elleivät jopa mene näidenkin edelle. En itsekään tiedä, mikä tähän on syynä. Bettyn ystävät -ryhmässä joku totesi, että "Archie on perinyt Duncanin parhaat puolet". Kuulemma hän alkaa lähestyä suorastaan pohjalaista hahmoa ollen melkein täydellinen, häneltä vain puuttuvat heikkoudet!



No, niinhän asia ei ole, Archiella on heikkoutensa. Mutta hänen ja Coran tiskipöydän äärestä Parnassolle noussut rakkaustarina on vienyt mukanaan myös minut, jopa niin, että pari päivää Maailma kutsuu, Grace -kirjan päättymisen jälkeen kirjoitin ensimmäiset rivit kolmanteen Grace-kirjaan, ja tarjoilin äitienpäivänä Facebook-ryhmässä siitä ensimmäisen teaserin.
 "Alice-täti hypisteli sormissaan lehtileikettä, jonka äiti oli sujauttanut silkkipaperitaskuun, sellaiseen, joissa isä säilytti negatiiveja. Vaikka ilmoitus oli ollut kaupungin lehdessä vasta edellisenä päivänä, sitä oli Koivurannassa hypistelty niin moneen kertaan, että se olisi jo alkanut hiutua ilman suojaa.

-'Kihlauksensa ovat 2.7.1934 julkaisseet autoilija Archibald Fleming ja kylmäkkö Cora MacRob', Alice-täti luki, eikä tarvittu suurtakaan mielikuvitusta, jotta hänen äänessään kuuli outoa happamuutta. -Teillä tietysti koetetaan olla moderneja, mutta mitä vikaa on sellaisissa vanhoissa hyvissä titteleissä kuin herra ja neiti? Tämä kuulostaa kauhean työväenluokkaiselta.

-Elsie-täti valitti samaa puhelimessa, äiti sanoi rauhallisesti, aivan kuin ei olisi havainnutkaan Alice-tädin ärtymystä. -Mutta
hän sentään pohjimmiltaan on iloinen pojanpoikansa puolesta.

-Hmph, mutisi Alice-täti ja viskasi silkkipaperikuoren korituolien välissä olevalle pöydälle niin huolimattomasti, että tuulenvire olisi heittänyt sen verannan lattialle, ellei äiti olisi ehtinyt ottaa siitä koppia. -Kas kun ei
runoilija!

-Sitä mielikuvaa Archie nimenomaan koetti tässä välttää, huomautti äiti ja silitteli silkkipaperikuorta sylissään kuin olisi pelännyt sen sisällön pahasti rypistyneen Alice-tädin käsittelyssä. -Sanomalehdet ehtivät kyllä vielä saada tämän uutisen selville ─ kuten silloin, kun minä…

-Hmph, sanoi Alice-täti uudestaan kuin puoleksi itsekseen. -Minä annoin Fannyn kuulla kunniansa.

-Minkä tähden? Äiti lakkasi silittämästä kuorta ja Grace painautui verannan tukipylvästä vasten, kuin olisi tahtonut piiloutua sen taakse siltä varalta, että hänet käskettäisiin tiehensä.

-Hullu tyttö! Päästi käsistään… Luovuttuaan lehtileikkeestä Alice-täti hypisteli nyt kiukkuisesti helminauhaansa. -Kai sinäkin nyt olisit mieluummin nähnyt Archien kirjoittavan runoja
Fannyn tasoisesta tytöstä kuin jostakin… Kylmäkkö! Mikä se sellainen edes on?

-Minulle riittää se
taso, joka tekee Archien onnelliseksi, äiti sanoi sillä pehmeällä äänellä, joka olisi saanut kenet tahansa Koivurannan asukkaan jo varmistamaan pakotietä."
Tästä pitkästä sitaatista käydyssä keskustelussa totesin, että olisin kyllä halunnut olla kärpäsenä katossa seuraamassa, kun Archie joutui menemään hattu kourassa Ian MacRobin eteen ja kaikkien vaiheiden jälkeen nöyrästi pyytämään tältä tämän tyttären kättä.

Välittömästi sain ehdotuksen: joulutarina!

Niin yllytyshullu olen, että minua alkoi kovasti vaivata se, mitä tapahtui heinäkuun ensimmäisen päivän illansuun ja seuraavan päivän välisenä aikana. Miten Archie sai Coran lopulta puhuttua ympäri, ja ennen kaikkea, miten tämän isän? Archie ei kovin mielellään lavertele asioistaan, kuten tiedämme, mutta nyt hän suostui yllättävän helposti kertomaan siitä yöstä, jolloin kaikki ei totisesti mennyt kuten Strömsössä, ja joka oli kovin pitkä, mutta ei järin hellä.



Tuloksena oli jälleen ns. spinoff-tarina, sivujuonne varsinaiseen kirjasarjaan. Sen tekeminen on ollut tavattoman hauskaa, mutta myös haastavaa. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tällaista kertomusta "reaaliajassa", sillä tähän asti olen tehnyt niitä menneisiin tapahtumiin. Silloin olen joutunut muistelemaan, mitä olen sen jälkeen kirjoittanut, ja miten punoisin tuon kaiken jostakusta sarjan hahmosta kertovaan erilliseen tarinaan. Mutta nyt olen tehnyt kertomusta, joka onkin jatkoa juuri päättyneeseen kirjaan, jolle taas ei vielä ole jatkoa!

Kun nuori ystävämme Archibald Fleming erinäisistä syistä johtuen istuu yksinään MacRobin tilan pihamaalla juottokaukalon reunalla ja hänellä on aikaa miettiä, hän käy läpi kulunutta kevättä ja sen tapahtumia - niitä tapahtumia, joista pääkaupungissa omiin ongelmiinsa ja iloihinsa uppoutunut Grace ei tiedä mitään. Se kaikki, mitä Archien mielessä liikkuu, toimiikin taustana tulevalle kirjalle eikä toisinpäin! Mitä kaikkea uskallan "paljastaa", mistä kertoa, kun kolmannen Grace-kirjan juoni on päässäni vielä kovin hatara? Entä jos möläytän jotakin sellaista, josta on harmia myöhemmin?

"Mutta milloin hän oli tahtonut päästä missään asiassa helpolla!" ajattelee Archie itsestään sinä kesäyönä, ja niin ajattelin minäkin, kun tarina venyi seitsemän luvun mittaiseksi.

Joulutarina-ajatuksesta tämä lähti, mutta emmehän me jouluun malta odottaa - tai en minä ainakaan. Archien ja Coran vaiheet ovat meillä kaikilla nyt tuoreessa muistissa, ja oletan, että kurkistaminen erään kuorma-auton hyttiin saattaa kiinnostaa teitäkin juuri nyt.

Kuvan lähde.


Tarinan julkaisuajankohdaksi olen saanut lukuisia toiveita, joista olen diktatorisesti valinnut yhden. Olen itse lomalla juhannusviikon, joten ehdin silloin vastailla kommentteihin, mikäli tarina sattuisi sellaisia herättämään... ;)

Kertomus, jonka työnimi on yksinkertaisesti Archie ja Cora, alkaa ilmestyä tässä blogissa lauantaina 17.6. klo 10.00 ja päättyy juhannusaattona. 

Tervetuloa kärpäseksi kattoon! Ja jos haluat taustamusiikkia tarinalle, niin sen pitää ehdottomasti jostakin syystä olla operettia. Tai ainakin minulla on pitänyt, kun olen tätä kirjoittanut.



4 kommenttia:

  1. JEEEE!!! Ihana spinoff-tarina. Ja se on jo ihan pian silmiemme edessä. Kiitos! (Ja sen lisäksi vielä uusi kirja. Ihanaa hemmottelua.)
    t. Uskollinen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olen kaikille ihanaa-sanaa käyttäneille todennut: sen yön tapahtumissa ei läheskään kaikki ollut Archie paran mielestä kovin ihanaa... 😂😂 Kirjaa joudutte kyllä vielä odottamaan, mutta toivottavasti tarinasta on iloa!

      Poista
  2. Ihana yllätys! �� kiitos Kaisa :D elämästä tuntuikin jo puuttuvan jotain kun ei päässyt enää päivittäin lukemaan uusinta Grace-lukua :) t. Toinen uskollinen lukijasi, joka muuten sivumennen sanoen kuuluu team Gordoniin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu puuttuvan minunkin melestäni! 😂😂 Oi, ihanaa että joku tunnustaa Gordonia!

      Poista