sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

"Juhannuskalenteri" avautuu lauantaina



Toivottavasti en kohta ole linnassa Alex Pettyferin ja Eva Bournen kuvien käytöstä, mutta en malttanut olla tekemättä blogiin väliaikaista kansikuvaa, kun "juhannuskalenterin" avautuminen lähestyy.

Näistä väreistä ja fonteista pääsi oikein kunnon kesäteatterifiilikseen - ja sitähän tämä tarina tavallaan onkin, kirjaimellisesti, tapahtuuhan se yhtenä kesäisenä yönä. HUOM. JATKOSSA ON SITAATTEJA TULEVASTA TARINASTA, JOTEN JOS HALUAT PYSYTELLÄ SIITÄ TÄYSIN TIETÄMÄTTÖMÄNÄ SEN ALKAMISEEN ASTI, LOPETA LUKEMINEN TÄHÄN!


Tässä viimeistelyvaiheessa mietin, miksi oikeastaan otin tarinan päähenkilöksi nimenomaan Archien. Tämähän on tyttökirjasarja, ja tottahan Coran seikkailuista pääkaupungissa olisi ainakin yhden tarinan edestä löytynyt kerrottavaa!

"-Keskityin koulunkäyntiin, eikä minulla ollut rahaakaan lähteä vapaailtoina minnekään. Kerran olin elokuvissa, kun huonetoverini tarjosi, ja kirkossa kävin tietysti, ja joskus kävelyllä.
-Yksinkö? Archielta lipsahti. Hän oli koettanut talven mittaan sankarillisesti pitää mielikuvituksensa aisoissa, mutta tunsi nyt sydänalaansa kouristavan ajatellessaan, etteivät miehet kai kaupungissakaan sokeita olleet." 

Tarina siis alkaa Fort Williamin rautatieasemalla heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1934 hiukan ennen teeaikaa ja päättyy aika tarkasti 12 tuntia myöhemmin jossakin kaupungin ulkopuolella.

"Jos joku olisi sanonut etukäteen, että kahdentenakolmatta syntymäpäivänään auringon noustessa hän seisoisi alushoususillaan, lopen uupuneena ja nälkään kuolemaisillaan keskellä nummia, hän tuskin olisi uskonut."

Mitä siinä välissä tapahtuu, on vähintään yhtä ikimuistoista kuin edellisen sukupolven kokemukset pesutuvassa tai joululahjavalvojaisissa.

"Jo ennen kuin pääsi lauseen loppuun, Archie tajusi, ettei hänen olisi pitänyt sanoa sitä. Tumma puna nousi Coran poskille, silmissä välähti, ja tyttö riuhtaisi itsensä irti sellaisella voimalla, että ellei Archie olisi viime hetkessä ehtinyt hellittää otettaan, hän olisi satuttanut Coraa."

Tätä tarinaa kirjoittaessani olen tutustunut Archieen uudella tavalla. Hän on erittäin mielenkiintoinen persoona, en yhtään ihmettele tyttöjen kiinnostusta häntä kohtaan (aivan ilman yritysomistuksiakin), mutta epäilen, olisiko joku Maisie Armstrong koskaan oikein käsittänyt häntä.

"Se oli liian herkkää, liian kaunista, liian toiveikasta ─ jopa pelottavaa. Archie löysi itsestään aivan vieraita piirteitä, outoa pehmeyttä."

Ottaen huomioon, miten tiukasti Archie yleensä varjelee yksityisyyttään ja miten vähän haluaa keneltäkään neuvoja, hän on tässä tarinassa avautunut hämmästyttävästi. Kertomus on venynyt ja laajentunut jatkuvasti, kun siinä käydään läpi myös menneitä tapahtumia, nyt Archien itsensä näkökulmasta. Ja niin vakaa ja harkitseva kuin tuo pitkä ja harteikas nuori mies onkin, hänessä on kyllä myös veljensä piirteitä.

"Mutta hän oli seissyt vaiti, purrut huultaan ja antanut haukkua itseään, vaikka olikin ensimmäisen kerran tajunnut, miksi Stuart silloin kauan sitten oli käynyt isään käsiksi."

Minkä tähden Archie Berliinistä kotiuduttuaan oli Moiran sanoin "kasvanut joka suuntaan"?

"Lihastensa olemassaolon Archie oli silti tajunnut oikeastaan vasta Berliinissä, kun pari uutta tuttavuutta oli kysynyt, harjoittiko hän voimailua. Eräs näistä, saksankielen kurssia opettanut Albert Müller, oli kertonut kaupungissa olevan kuntosaleiksi kutsuttuja paikkoja, joissa saattoi kehittää voimiaan, ja suositellut niistä erästä, joka oli 'kunnon saksalaisten suosiossa'. 'Kielen ja ajatusmaailman harjoittamiseksi' samainen Albert Müller oli suositellut oppilaalleen myös Mein Kampfia."

Mitä oikeastaan tapahtui Bettyn ja Duncanin hopeahäissä - sellaista, minkä jälkeen jopa asiallisen ja siistin Archien solmiokin oli vinossa?

"Kaikki tämä tietäminen oli tullut todeksi hopeahäissä tohtorilassa, tiskaushuoneen kuumuudessa ja höyryssä, likaisten astioiden keskellä, koko ajan varautuneena livahtamaan piiloon, jos joku tulisi, huolehtien siitä, että tiskauskin edistyisi, ettei alettaisi epäillä." 

Millainen oli kulunut kevät ollut nuoren runoilijalupauksen lähipiirissä?

"Brenda-täti oli tullut käymään sen Naisyhdistyksen kokouksen jälkeen, johon äiti ei jostakin syystä ollut halunnut osallistua, ja kertonut jopa vanhan rouva Keirin vääntäytyneen paikalle pelkästään kuullakseen, 'mitä te arvelette Flemingeillä tapahtuneen'."

Millaista Archien koko elämä on ollut?

"Hän oli aina ajatellut, että siinä missä sisaruksilla tuntui olevan yhtä jos toistakin lahjakkuutta, hän oli pesueen pakollinen harmaavarpunen, ruma ankanpoika, joka hoiti asiansa ja työnsä ja velvollisuutensa kiitettävästi, mutta ei koskaan saisi aikaan mitään sen kummempaa ─ sillä maailma ihaili taiteilijoita ja seikkailijoita, ei niitä arkisia puurtajia, joiden ansiosta taiteilijat ja seikkailijat saivat heittäytyä haaveidensa vietäviksi."

Mitä tapahtui edellisenä kesänä, kun vakaa ja harkitseva nuorukainen antautui vähäksi aikaa samanlaiseksi "seurapiirien lemmikiksi" kuin veljensä aikoinaan Amerikassa?

 "Archie ravisti päätään kuin olisi halunnut karkottaa kiusallisen muiston, sillä hän ei ollut aivan tyytyväinen käytökseensä muutamien kaupungin innokkaimpien tyttöjen kanssa. Hän ei ollut ansainnut Coraa, hän tiesi sen."

Ja tietysti se tärkein - mitä tapahtuu Coran paluuta seuraavien 12 tunnin aikana?

"Archie veti käsijarrun päälle ja mietti silmänräpäyksen ajan, lukitsisiko ovet, ettei Cora livahtaisi tiehensä, niin säikähtäneeltä tämä näytti. Sen sijaan nuorukainen kuitenkin avasi kuljettajan puoleisen ikkunan. Lämpimän kesäillan tuoksut ja lintujen liverrys toivat hänen mieleensä hajanaisia säkeitä, mutta hän karkotti ne rajusti pois. Tänä iltana ei syntyisi runoa. Ehkä ei koskaan enää."

Tajusin muuten, että Coran isä - niin paljon kuin hänestä on puhuttu ja niin monta kertaa kuin hänen luonteeseensa on viitattu - pääsee vasta tässä tarinassa itse ääneen.

"-Vai puhuttavaa, Ian MacRob mutisi sätkä suupielessä väpättäen. -Sellaiset herrojen puhumiset minä tiedän."

Minä puolestani tiedän nyt, miltä Ian MacRob näyttää. Robson Green näyttelee Grantchesterissa meidän "Duncanimme" eli James Nortonin kanssa rikoksia ratkovaa poliisia, ja jokin näissä kuvissa... No, katsokaa itse (ja kuvitelkaa pois solmio, jollaista Ian MacRob tuskin edes omisti)!

Kuvan lähde
Jostakin syystä tuon yön monia vaiheita ja seikkailuja oli yhtäkkiä huomattavasti helpompi kirjoittaa Archielle kuin olisi ollut esimerkiksi Stuartille. Ehkä se johtuu siitä, että Archien elämä ei ole ennen Coraa niin kovin seikkailurikasta ollutkaan.

"-Astukaa sivuun. Minulla on teille asiaa vielä tänä yönä, eikä sen ajamisesta tule mitään, jos te kuolette ennen sitä."

Tämä tarina on suoraa jatkoa Maailma kutsuu, Graceen, mutta silti epäilen, että erinäisissä kohdin se saattaa ennemmin herättää uteliaisuutta kuin tyydyttää sitä.

"Jospa vain Stuart veisi Fannyn pian vihille ja kauas Fort Williamista, niin että tämä saisi muuta ajateltavaa ja tulisi järkiinsä!"

Mutta ehkä jotakin sittenkin ratkeaa.

"Maailma melkein musteni Archien silmissä, mutta hän ajatteli Coraa, ja hän ajatteli sitä katsetta, jonka oli äsken tämän isän kanssa vaihtanut, ja hän päätti keskittyä toivomiseen."

Tervetuloa mukaan Archien elämään puolen vuorokauden ajaksi ensi lauantaista alkaen!

Ja te Bettyn ystävät, jotka ette ole Facebookissa: muistakaa aina silloin tällöin kommentoida blogia. Muuten ajaudun siihen harhakuvitelmaan, että kaikki lukijat ovat Facebookissa ja alan laiminlyödä tiedotusta muualla, ja se ei ole tarkoitus.



2 kommenttia:

  1. Olen nykyään äärimmäisen huono kommentoimaan yhtään mihinkään, mutta täällä sitä ollaan ja minusta et pääse eroon. Olen nyt ollut pitkään todella sairaana ja juuri muuhun en pysty kuin lukemaan, joten innolla aina odotan, mitä on tarjolla. Tykkään Gracesta itse asiassa vielä enemmän kuin Bettystä!

    Hiiruska

    VastaaPoista
  2. Paranemista, kaikkea hyvää! <3 Toivottavasti tarina on mieluinen. Näitä kommentteja kyselen lähinnä juuri siksi, että kun Grace-kirjaa kommentoitiin vain Facebookissa, tuli todella sellainen ajatus, että kaikki lukijat ovat siellä - ja sitten esimerkiksi jäi kirjoittamatta Betty-tapaamisesta, ennen kuin joku huomautti, että eivät kaikki ole ryhmässä ja tiedä, mitä tapahtui...

    Joku muukin on sanonut pitävänsä enemmän Gracesta kuin Bettystä. Tietyllä tavalla hän on minullekin jopa läheisempi. Betty oli niin näppärä ja taitava kaikessa, että on aika lohdullista, kun Grace välillä kompastelee pahastikin ihmissuhteissaan ja tekemisissään...

    VastaaPoista